Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Puolustusvoimat: Ruotsin epäilty sukellusvene olikin tavallinen työvene

Ruotsin puolustusvoimien mukaan eläkkeellä olevan upseerin ottamassa valokuvassa on tavallinen vene. Aiemmin puolustusvoimat piti mahdollisena, että kuvassa olisi ollut sukellusvene.

Ruotsalainen korvetti HMS Visby osallistui etsintöihin Tukholman saaristossa sunnuntaina.
Ruotsalainen korvetti HMS Visby osallistui etsintöihin Tukholman saaristossa sunnuntaina. Kuva: Marko Säävälä / EPA
Teemu Juhola
Avaa Yle-sovelluksessa

Ruotsin edustalla viime syksynä käytyyn sukellusvenejahtiin liittyvässä valokuvassa onkin sukellusveneen sijasta tavallinen työvene, kertoo Ruotsin puolustusvoimat.

Eläkkeellä oleva merivoimien upseeri Sven-Olof Kviman otti viime syksynä Lidingön saaren lähellä kuvan kohteesta, jota puolustusvoimat piti mahdollisena sukellusveneenä.

Myöhemmissa tutkimuksissa puolustusvoimat on kuitenkin tullut toiseen tulokseen, kertoo Svenska Dagbladet. Analyysin perusteella kuvassa arvioidaan olevan tavallinen työvene.

Kviman kertoo Svenska Dagbladetille olleensa yhteydessä puolustusvoimiin ja kuulleensa käsityksen muuttumisesta.

Eläkkeellä oleva upseeri kertoo odottavansa puolustusvoimilta selvitystä, koska hän pitää mahdottomana, että olisi kuvannut tavallisen työveneen.

Ruotsin edustalla oli syksyllä laaja tuloksettomaksi jäänyt sukellusvenejahti, joka sai alkunsa toisesta valokuvasta. Kviman otti oman kuvansa viikkoa myöhemmin.

Viranomaiset esittelivät lokakuisen jahdin jälkeen havaintoja siitä, että ulkomaalainen pienoissukellusvene olisi saattanut loukata Ruotsin merialuetta.

Todisteina olivat rannalta otettu valokuva, merenpohjasta löydetty jälki ja etsintäalueella havaittu kaikuääni.   

Suosittelemme