Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Vieraannuttaja varastaa vanhemmuuden – lapsi unohtuu riidassa

Erotilanteessa lapsen toinen vanhempi saattaa alkaa järjestelmällisesti vieraannuttamaan lasta tai lapsia toisesta vanhemmasta. Viranomaiset eivät aina tunnista tätä ilmiötä. Suomessa vieraannuttaminen ei ole laitonta, toisin kuin monissa muissa maissa.

Pieni lapsi tunnelissa
Kuva: Sini Ojanperä / Yle
Harri Nousiainen,
Kati Teirikko
Avaa Yle-sovelluksessa

Vieraannuttamisella tarkoitetaan erotilanteessa sitä, että lapsen toinen vanhempi ryhtyy systemaattisesti vieraannuttamaan lasta toisesta vanhemmasta. Vieraannuttamisen kohteena on useimmiten etävanhempi eli se, joka ei varsinaisesti asu lapsen kanssa arjessa.

Useimmiten käy niin, että miehestä tulee evävanhempi. Suomessa ei ole tutkittu vielä tilastollisesti sitä, kuinka yleistä vieraannuttaminen on, sanoo psykologi Jasmin Kaunisto Oulun lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksiköstä.

– Usein on kuitenkin niin, että etävanhempi on vieraannuttamisen kohteena ja miehet ovat yleisemmin etävanhempia, Kaunisto sanoo.

– Riippuu myös vieraannuttajasta, onko kyse puhtaasti kostamisesta sekä lapsen ja etävanhemman tietoisesta etäännyttämisestä. Vanhemmuus on elämän tärkeimpiä rooleja, ja jos lapset otetaan aseeksi, se on voimallinen keino viedä vanhemmuus, Kaunisto pohtii.

Joku saattaa kokea eron esimerkiksi narsistisena loukkauksena ja haluaa kostaa.

Usein eroriidat ja huoltajuusriidat nähdään puolisoiden välisinä ristiriitatilanteina. Lapsi jää sivuun.

psykologi Jasmin Kaunisto

Viranomaiset eivät aina tunnista

Monissa maissa vieraannuttaminen on kriminalisoitu.

– Suomessa on tehty lakialoitteita vieraannuttamisen kriminalisoinnista, mutta nämä ovat tietääkseni edelleen käsittelyssä, Kaunisto kertoo.

Psykologin mukaan viranomaisilla ei ole riittävästi työkaluja käsitellä ja tunnistaa vierannuttamista ilmiönä. Lisää koulutusta ja tietämystä siis tarvittaisiin.

– Usein eroriidat ja huoltajuusriidat nähdään puolisoiden välisinä ristiriitatilanteina. Lapsi jää sivuun. Nyt tarvittaisiin näkemystä, jossa lapsi nostettaisiin keskiöön ja asia alettaisiin nähdä lastensuojelullisena ongelmana.

Vieraannuttaminen saattaa vaurioittaa lapsen kehitystä ja käy raskaaksi myös vieraannutetulle vanhemmalle, Kaunisto sanoo.

Parin vuoden takaisessa suomalaistutkimuksessa kävi ilmi, että lähes puolet vieraannetuista vanhemmista oli lopulta päätynyt siihen, että suostuu vierannuttajavanhemman vaatimuksiin ja alistuu.

Suosittelemme