Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Porto tulitti kolme maalia Bayernin verkkoon kotikentällään

FC Porto aloitti räväkästi Mestarien liigan puolivälierissä. Bayern München teki valtavan määrän virheitä vieraskentällä.

FC Porton Ricardo Quaresma ampuu rangaistuspotkun ohi Bayern Münchenin Manuel Neuerin.
Kuva: AFP / Lehtikuva
Jaakko Parkkinen
Avaa Yle-sovelluksessa

FC Porto otti kaiken irti hyökkäysvoimastaan ja vei Bayern Müncheniä Mestarien liigan puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa 3-1 (2-1).

Portugalilaiset karkasivat 2-0-johtoon ensimmäisellä 10 minuutilla. Xabi Alonson haparointi johti Jackson Martinezin läpiajoon ja Bayern-vahti Manuel Neuer joutui kaatamaan hyökkääjän varoituksen ja rangaistuspotkun arvoisesti. Ricardo Quaresma iski isännät johtoon 3. minuutilla.

Hetkeä myöhemmin Dante haparoi Philipp Lahmin syötön vastaanotossa ja Quaresma karkasi yksin läpi. Konkari viimeisteli ulkosyrjällä illan toisensa.

Bayern onnistui kuitenkin kokoamaan rivinsä ja tasoitti 28. minuutilla. Jerome Boatengin matala keskitys painui ohi kourallisen Porto-pelaajia, joiden keskeltä Thiago Alcantara pääsi siirtämään lukemat 2-1:een.

Porto säikäytti Bayern puolustusta, kun toista puoliaikaa oli pelattu noin 10 minuuttia. Danilon matala keskitys osui Bayern-toppari Jerome Boatengin jalkaan aivan maalin edustalla, mutta Manuel Neuer venyi upeaan pelastukseen.

Porto rankaisi kuitenkin vielä kerran, kun isäntäjoukkueen Alex Sandron pitkä avaus putosi kuin lahjaksi Jackson Martinezille. Jerome Boateng arvioi pallon pahemman kerran väärin ja kolumbialainen pääsi kiertämään maalivahti Neuerin ja siirtämään pelivälineen verkkoon.

Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran ensi viikon tiistaina Bayernin kotikentällä.

Suosittelemme