Vain hipaisu älypuhelimen näytöllä ja sähköinen päiväkirja saa tiedon siitä, että lapsi on saapunut hoitopaikkaan. Sama toimenpide päivän päätteeksi ilmoittaa lapsen lähteneen hoidosta kotiin. Tiedot kirjautuvat kellontarkasti ja kertovat ajantasaista tietoa siitä, kuinka kauan lapset viettävät aikaansa päivähoidossa ja kuinka moni paikalla kulloinkin on.
– Tästä on apua päivittäisissä tehtävissä, mutta myös suunnittelussa, kertoo Porin sivistyskekuksen hallintopäällikkö Esa Kohtamäki.
Kohtamäen mukaan vanhemmat voivat ilmoittaa lasten hoitotarpeesta sähköiseen järjestelmään jo etukäteen. Tämä helpottaa esimerkiksi työvuorosuunnitelmien tekemistä ja ryhmäkokojen mitoittamista.
– Jatkossa tästä on apua myös laskutuksessa, sillä hoidosta voidaan laskuttaa käytettyjen tuntien mukaan. Tämä tullee ajankohtaiseksi, kunhan asia ratkaistaan varhaiskasvatuslaissa.
Käyttöönotto vaatii vielä harjoittelua
Porissa läsnäolojärjestelmä on rantautunut jo kaikkiin päiväkoteihin. Osassa sen käyttöä vasta harjoitellaan, mutta elokuussa järjestelmän pitäisi olla täydessä käytössä. Uudenkoiviston päiväkodissa hoitajat ovat jo tottuneet mobiililaitteiden käyttöön.
– Erityisesti nuorempi polvi on ollut tyytyväinen siitä, että pysymme mukana kehityksessä. Vanhemmille uusiin laitteisiin tottuminen on vienyt enemmän aikaa, mutta onneksi järjestelmä on selkeä ja helppokäyttöinen, kertoo lastentarhanopettaja Leena Peltomäki.
Lasten hoitoajat on aiemmin kirjattu ruutuvihkoon ja tiedot on siirretty tietokoneelle jälkikäteen. Tämä on aiheuttanut ylimääräistä työtä.
– Emme ehkä vielä osaa arvostaa tarpeeksi järjestelmän kaikkia hyötyjä, mutta onhan tässä useita parannuksia entiseen verrattuna, Peltomäki toteaa.