Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

STT-Lehtikuva aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 28 henkilötyövuotta

Yt-neuvottelujen taustalla ovat STT:n uutistoiminnan asiakasmenetykset. Vähennyksistä valtaosan ennakoidaan kohdistuvan irtisanomisina toimitukseen.

STT-Lehtikuvan toimisto Helsingin Voimatalossa.
STT-Lehtikuvan toimitus Helsingin Voimatalossa. Kuva: Yle
Päivi Puukka,
Iiro-Matti Nieminen
Avaa Yle-sovelluksessa

STT-Lehtikuva aloittaa yt-neuvottelut, joissa yhtiö vähentää enimmillään 28 henkilötyövuotta.

Suurin osa vähennyksistä kohdistuu journalistisiin työtehtäviin. STT-Lehtikuvalla on noin 140 vakituista työntekijää, joista 94 on toimituksellisissa töissä.

Yt-neuvottelujen taustalla ovat STT:n uutistoiminnan asiakasmenetykset ja nopeasti supistunut liikevaihto. Yt-neuvottelujen ulkopuolelle jää STT Viestintäpalvelut, jonka liiketoiminta kasvaa ja on kannattavaa.

Suurin osa vähennyksistä irtisanomisia

STT-Lehtikuvan vastaava päätoimittaja ja toimitusjohtaja Mika Pettersson ennakoi, että valtaosa vähennyksistä joudutaan toteuttamaan irtisanomisilla. STT etsii myös muita keinoja säästöjen hankkimiseksi.

Petterssonin mukaan STT:n asiakkaat eli suomalaiset mediayhtiöt toivovat yhä STT:ltä kattavaa valtakunnallista uutispalvelua kotimaan ja ulkomaiden aiheista. Jatkossa STT vähentää laajojen journalististen juttukokonaisuuksien tuottamista.

– Tätä on edeltänyt pitkä neuvottelu keskeisten asiakkaiden ja omistajien kesken siitä, millainen on tulevaisuudessa se uutispalvelu, jota he haluavat, Pettersson sanoo.

Luottamusmies: "Toiminta ei tule jatkumaan entisellään"

STT-Lehtikuvan pääluottamusmies Jussi Lankinen uskoo, ettei STT-Lehtikuvan toiminta tule jatkumaan entisellään irtisanomisten jälkeen.

– STT voi toimia enää jonkinlaisena sähketoimistona, ja syventäviä juttuja tehdään vain satunnaisesti, Lankinen sanoo.

Pettersson ei osaa sanoa, joutuuko STT sulkemaan aluetoimituksiaan yt-neuvottelujen seurauksena. STT:llä on aluetoimitukset Tampereella ja Oulussa.

Edelliset irtisanomiset STT-Lehtikuva vei läpi vuoden 2013 lopulla. Tuolloin irtisanottiin 21 työntekijää, joista yksi oli yhtiön varapääluottamusmies.

STT voi toimia enää jonkinlaisena sähketoimistona, ja syventäviä juttuja tehdään vain satunnaisesti.

Jussi Lankinen

Vuonna 2013 STT lakkautti kuusi aluetoimitusta ja esimerkiksi kaikki kulttuuritoimittajien virat.

Asiakasmenetykset syövät liikevaihtoa

Nyt ilmoitetuilla yt-neuvotteluilla STT-Lehtikuva tavoittelee vajaan kahden miljoonan euron vuosittaisia säästöjä.

Yhtiö on budjetoinut tälle vuodelle 16,1 miljoonan euron liikevaihdon. Ensi vuonna liikevaihdon odotetaan jäävän vajaat kaksi miljoonaa euroa pienemmäksi.

Jo nyt STT-Lehtikuva ennakoi, että yhtiön tämän vuoden liikevaihto jää vajaaseen 15 miljoonaan euroon.

Helmikuussa Helsingin Sanomat ilmoitti lopettavansa STT:n tekstiuutisten ostamisen kesäkuun lopussa. STT:n päätoimittaja ja toimitusjohtaja Mika Pettersson kertoo, ettei HS:n päätös silti ole ainoa syy yt-neuvotteluihin, vaan säästötarve tulee monesta paikasta.

Petterssonin mukaan STT:n tulevaisuus näyttää samanlaiselta kuin koko kaupallisen median tulevaisuus.

– Mehän ollaan kaupallisen median peili. Kaikki, mitä kaupallisessa mediassa tapahtuu, heijastuu heti meille.

Suosittelemme sinulle