Kevään suurin pitkien fiktioelokuvien tapahtuma Night Visions levittää taas kauhua Helsingin keskustaan. Kauhu-, toiminta- ja kulttielokuvien festivaali on saanut vieraakseen kolme saksalaista elokuvaohjaajaa. Nimekkäin heistä on kulttimaineesta nauttivan skandaalielokuvan Nekromantik ohjaaja Jörg Buttgereit.
Buttgereit tunnetaan Saksassa myös kulttielokuvien asiantuntijana. Viimeiset 20 vuotta hän on tehnyt uraa teatterissa, koska kauhuelokuvien ohjaaminen on Saksassa lähes mahdotonta.
– Kun naapurini kuulevat, että teen kauhuelokuvia, he kauhistuvat. He kysyvät kauhuissaan MIKSI - sen sijaan, että pitäisivät sitä mielenkiintoisena asiana, Buttgereit kertoo.
Ohjaajan mukaan kauhuelokuva on ollut tabu jo 1940-luvulta.
– Natsiaikana kolmannessa valtakunnassa oli sellainen käsite kuin puhdas valkokangas. Väkivalta oli elokuvissa kielletty. Se on jotenkin jatkunut sieltä vielä nykypäivään asti. Saksalaisia kauhuelokuvia vältellään ja tekijät joutuvat koko ajan etsimään oikeutusta teoksilleen.
Kauhu ei kannata
Vielä tänä päivänä elokuvia kielletään Saksassa kokonaan tai niistä leikataan pois kohtauksia. Toisin kuin esimerkiksi nyky-Suomessa, edes 18 vuoden ikäraja ei aina riitä.
– Sensorit voivat sanoa, että joku asia elokuvassa ylittää sen rajan, jonka jälkeen kyse ei ole taiteesta, vaan sakotettavasta asiasta.
Näin jopa sellaisia amerikkalaisia kauhuhittejä kuin _Evil Dead _-elokuvan uusintaversio on nähty Saksassa alkuperäisestä lyhennettyinä versioina.
– Elokuvien levittäjät joutuvat ottamaan tämän huomioon. Elokuva saatetaan kieltää. Siksi DVD- ja BluRay-levyt täytyy hankkia mahdollisimman nopeasti niiden tullessa markkinoille, ennen kuin niitä sensuroidaan. Tai ostaa sensuroimattomina Itävallasta, Buttgereit taustoittaa.
Tiukka sensuuri on yksi syy siihen, miksi Saksasta tulee niin vähän kauhuelokuvia.
– Ei ole kannattavaa satsata rahaa elokuvaan, joka sitten kielletäänkin kokonaan pois markkinoilta.
Sensuurin hampaankolossa
Siinä missä moni muu joutuu sensuurin hampaisiin, on Buttgereitilla kotimaassaan pysyvä paikka sensuurin hampaankolossa. Hän myöntää myös kerjänneensä verta nenästään. Ohjaajan esikoiselokuva _Nekromantik _(1987) kuvattiin varta vasten sensoreiden ärsyttämiseksi. Aiheena oli nekrofilia.
– Elokuva lähti leviämään kopioina, ja sitä on sanottu maailman kopioiduimmaksi elokuvaksi. Se sai tietyn maineen, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa kirjoitetut ensimmäiset arvostelut veikkailivat oliko suttuisessa kuvassa nähty ruumis mahdollisesti aito, Buttgereit hämmästelee.
Tätä nykyä Buttgereit hyötyy jo itse elokuvansa maineesta. Hän kiertää yhä elokuvan kanssa festivaaleilla, ja vastikään julkaistu _Nekromantik _on esimerkiksi nettijätti Amazonin bestseller-elokuva.
Kovin hyvä elokuva Nekromantik ei ole - ainakaan ohjaajan itsensä mielestä.
– En ymmärrä, mitä tästä 1980-luvun sensuurin ärsytykseksi tehdystä elokuvasta voi enää saada irti. Mitä te oikein teette täällä torstai-iltana?, hän ihmetteli tyytyväisenä Night Visionsin näytöksessä tupaten täydessä elokuvateatteri Andorrassa.
_Nekromantikilla _on kulttimainetta kuitenkin myös Suomen sensorien kynsissä. Elokuva ja sen jatko-osa _Nekromantik 2 _kiellettiin, kun ne oli tarkoitus esittää vuonna 1993 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla. Esitykset jouduttiin siirtämään Tallinnaan, missä esityksiä vastaan järjestettiin mielenosoituksia.
Saksassa kauhu ei saa viihdyttää
Pääsyy Buttgereitin vierailuun on uusi yritys nostaa Saksa kauhuelokuvan maailmankartalle. Hän ja kaksi muuta ohjaajaa ovat tehneet _German Angst _-antologian, johon varten kukin on ohjannut lyhytelokuvan.
German Angst on elokuvana parempi kuin Nekromantik, mutta mitään amerikkalaistyylistä kauhuviihdettä se ei ole.
– Elokuvamme on lähes pedagoginen. Se johtuu taustastamme. Meidän on saksalaisina elokuvantekijöinä perusteltava elokuvassa näkyvä väkivalta. Kauhumme ei saa olla viihdyttävää.
Elokuvan keskimmäinen osio käsittelee väkivaltaa niin sodan aikaan kuin nykyaikanakin. Natsismin ja uusnatsismin kautta väkivallan teemaa analysoiva lyhytelokuva on sysimusta ja huumoriton. Paras sana sitä kuvaamaan on angsti.
– Elokuvamme on aika epäkaupallinen. Se on hyvin epämukava. Emme ole halunneet viihdyttää. Omassa _Final Girl _-nimisessä episodissani käsittelen amerikkalaisissa kauhuelokuvissa naisille annettua uhrin roolia. Rikon tuon roolin ja asiat tapahtuvat eri tavalla. Minua ei kiinnosta se, miten Yhdysvalloissa on tehty. Minua kiinnostavat uhrin sielun haavat ja niiden kääntäminen kuviksi ja metaforiksi, Buttgereit sanoo.