Ammattijärjestö JHL:n hallituksen ja keskusjärjestö SAK:n valtuuston jäsen Tommi Raunela (sd.) arvioi, että SDP:n jääminen hallituksen ulkopuolelle ja puhtaan porvarillisen hallituksen perustaminen johtaisi lakkoilun merkittävään kasvuun.
Raunela kertoi kantansa Yle Satakunnan ja Satakunnan Kansan vaalitentissä perjantai-iltana. Hänen mukaansa porvarillisen hallituksen linja johtaisi työntekijöiden aseman heikentämisyrityksiin ja väistämättä myös lakkoilun lisääntymiseen.
Samassa keskustelussa muun muassa kokoomusta edustava Kari Hannus ja keskustan Juha Korkeaoja vaativat laittomien lakkojen laittamista kuriin. Tilaisuudessa kokoomuksen ja keskustan riveistä hämmästeltiin, miten SDP:n ja SAK:n edustaja voi jo ennen hallituksen muodostamista nostaa esille lakkoilun lisääntymisen mahdollisuuden.
Tommi Raunela on ehdoilla eduskuntavaaleissa, ja hänen takanaan on runsaasti ay-liikkeen järjestöväkeä ja rahaa. Hän pyrkii haastamaan maakunnan istuvat demarikansanedustajat Krista Kiurun ja Kristiina Salosen.