Liberaalien vaalitarkkailijoiden sosiaalinen media täyttyi kauhistuneista, järkyttyneistä ja epätoivoisista kauhunhuudoista heti vaalituloksen selvittyä.
Kas näin: "Pahin on tapahtunut. Ykkösinä kaksi kiihkouskovaista Nato-vastustajaa. Goodbye 2000-luku." "Ykkösenä Maalaisliitto, kakkosena Suomen Maaseudun Puolue. Helsingillä tulee olemaan helppoa seuraavat neljä vuotta." "Saimme sitten vahakabinetin, lestadiolaisen ja paavin juoksupojan. Liberaalit arvot vaihdettiin liberaaliin talouspolitiikkaan. Voisko saada molemmat seuraavissa vaaleissa? Miksi arvoliberalismi aina kuuluu kommareille?" "Tilanne vaatii eskapismia ja supersankareita!"
Reaktio oli raju, mutta kenties hivenen laimeampi kuin neljä vuotta sitten. Muistan, kuinka tuolloin eräs vaaleja tarkkaileva toimittaja totesi ykskantaan heti jytkyn varmistuttua: "Otan nyt syanidia. Hyvästi." Tuolloin moni uhkaili maastapaolla, mutta kaikki tuntemani cityliberaalit uhkailijat ovat edelleen tukevasti Suomen kamaralla.
Jytky ei realisoitunut perussuomalaisten hallituspaikoiksi. Nyt voi käydä toisin. Suomi siirtyy piirun – ehkä jopa vaaksan verran konservatiivisempaan suuntaan, kun kepu ja persut alkavat keskenään hieroskella arvoliberaalien kauhukabinettia, jota hallitukseksikin kutsutaan.
Pieni lohdutuksen sananen lohduttomimmille: tuskin he saavat huonompaa hallitusta aikaan kuin Kataisen ja Stubbin surkeat kyhäelmät. Ja hauskaahan siitä tulee, kun Sipilä, 53, marssittaa esiin dynaamisen nappulaliigansa: Juhantalon, 72, Väyrysen, 68, Pekkarisen, 67, ja Kääriäisen, 67.
Leikki sikseen. Todennäköisimmältä hallituspohjalta näyttää tällä hetkellä perusporvarihallitus, jossa olisi keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen lisäksi mahdollisesti RKP.
Jännittävän tästä tekee se, että me emme tiedä oikeastaan juuri mitään miehestä, joka maata alkaa johtaa.
Mutta kysymys kuuluu, lähteekö kokoomus mukaan tällaiseen leikkiin? Kokoomuksen entinen puoluesihteeri kuulosti epäilevältä vaali-illan jälkeisenä aamuna Huomenta Suomen haastattelussa. Taru Tujusen mukaan kokoomuksella on nyt itsetutkimuksen paikka. Puolueen pitää nyt vakavasti arvioida, onko sillä edellytyksiä tällaiseen hallitukseen.
Kokoomus on kansainvälisyyteen ja eurooppalaisuuteen suuntautuva puolue ja tekee niistä lähtökohdista politiikkaa. Miten nämä tavoitteet saataisiin sovitettua yhteen muiden puolueiden impivaaralaisempien ambitioiden kanssa? Keskustan kenttä haikailee punamultaa, mutta porvaripohja tuntuisi luontevammalta yrittäjätaustaiselle Sipilälle. Ja demarit ottivat takkiinsa niin pahoin, että nelivuotiskausi oppositiossa tuntuu luontevimmalta vaihtoehdolta. Puolueen kannattajat eivät selvästi olleet tyytyväisiä yhteistyöhön kokkareiden kanssa, eikä ihme. Katastrofihan siitä syntyi.
Sipilän on lähes pakko antaa punainen kortti joko kokoomukselle tai demareille. Kysyttäessä, kumpi puolueista on mieluisampi, hän on vedonnut tähän mennessä vaalitulokseen. Siitä ei Sipilän valinnassa ole nyt apua.
Jännittävän tästä tekee se, että me emme tiedä oikeastaan juuri mitään miehestä, joka maata alkaa johtaa. Sipilä kunnostautui ennen vaaleja kieltäytymällä monista haastatteluista ja arvokeskusteluista (tiedämme sentään, että hän vastustaa homoliittoja, kuuluu herätysliikkeeseen ja on kertonut haluavansa tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa) ja vastailemalla hyvin ympäripyöreästi hyvin täsmällisiin kysymyksiin. Poliittisesti hän on edelleen niin untuvikko, että olisi kiva kuulla, ketkä hänen ykköskuiskaajansa ovat.
Toisaalta emme tiedä paljon myöskään perussuomalaisista – emmekä varsinkaan siitä, miten sekalainen sakki käyttäytyy hallituksessa. Perussuomalaiset kun eivät saaneet jatkojytkyä oman erinomaisuutensa – vaan hallituspuolueiden kompuroinnin takia. Jännäksi menee!
Sanna Ukkola
Kirjoittaja on Ylen aamu-tv:n juontaja