Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Ritva Oksaselle Hämeenlinnan Teatterikerhon Aku-patsas

Järjestyksessään 62. Aku-patsas luovutettiin torstaina näyttelijä Ritva Oksaselle Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämöllä Tie Mekkaan -esityksen jälkeen. Patsaan luovutti Hämeenlinnan Teatterikerhon puheenjohtaja Aarne Kauranen. 

Ritva Oksanen eläytyy mikrofonin edessä.
Kuva: Ville Välimäki / Yle
Anne-Maria Niskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Teatterikerho on jakanut Aku-patsaan vuodesta 1953 erikoisen ansiokkaasti teatteritaidetta Hämeenlinnassa edistäneille teatterintekijöille. Aku-patsas on kuvanveistäjä Lauri Leppäsen tekemä näköispatsas hämeenlinnalaisesta näyttelijästä, Aku Peltosesta, joka vaikutti kaupungin teatterielämässä 1920-50 -luvuilla.

Aku-patsaiden saajien joukkoon saatiin torstai-iltana uusi nimi, kun näyttelijä Ritva Oksanen palkittiin Hämeenlinnassa tehdystä merkittävästä teatterityöstä.

Ritva Oksanen kiinnitettiin ensimmäisen kerran Hämeenlinnan Teatteriin vuonna 1994 Mikko Nousiaisen toimesta näytelmään Kunnon Komedia. Sitä seurasivat menestysnäytelmät ja huikeat roolisuoritukset Maria Callasin Mestariluokassa vuodelta 1997 ja Marlenessa vuodelta 2002.

– Kummatkin näytelmät ohjasi Matti Kuikkaniemi, jonka kanssa yhteistyö huipentui vuonna 2010 Niskavuori-näytelmässä, kertoo Aarne Kauranen. Loviisan tarina oli teatterin ohjelmistossa kaksi näytäntövuotta, ja se keräsi sadassa esityksessä yli 30 000 katsojaa.

Nyt päättyvällä näytäntökaudella Ritva Oksanen on juhlistanut 50 vuotta jatkunutta taiteilijauraansa esityksellä Näyttelijätär sekä esiintynyt Helenin roolissa näytelmässä Tie Mekkaan. Hämeenlinnan Teatterin johtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo kertoo, että Tie Mekkaan jatkuu myös syyskaudella.

Loviisan rooli ylitse muiden

Hämeenlinnan Teatterikerhon puheenjohtaja Aarne Kauranen kertoo, että hän on nähnyt kaikki Ritva Oksasen Hämeenlinnan esitykset, mutta yksi on ylitse muiden. Nimittäin Niskavuoren Loviisan tarina.

– Ritvan rooli ja tarina olivat tässä näytelmässä mielestäni se kovin juttu. Hämäläistä perinnettä ja historiaa, realismia ja rankkaa ajankuvaa.

Ritva Oksasta luonnehdittiin valintaa tehneessä toimikunnassa hurmaavaksi, muuntautumiskykyiseksi, yleisöön vetoavaksi, musikaaliseksi, koko kansan sisintä koskettavaksi taiteilijaksi.

Ritva on nöyrä rooleilleen ja tekee aina töitä tosissaan.

Aarne Kauranen

– Ritva on nöyrä rooleilleen ja tekee aina töitä tosissaan, Kauranen sanoo. Hän haluaa tarjota yleisölle aina ennen kokematonta. Hänen vahvuuksiaan on varma ja latautunut olemus, joka täyttää karismallaan usein koko tilan.

– Hän on myös ikoni, jolle näyttelijän ammatti on elämäntapa ja jolle esiintymisen viehätys on sisään rakennettu, Kauranen kehuu.

Valinta yksimielinen

Aku-patsaan valinnan tehneessä toimikunnassa on kaikkiaan kymmenkunta jäsentä eli edustajat Hämeenlinnan kaupungilta, teatterista, mediasta, teatterikerhosta ja yleisöstä. Kaksitoista kertaa Aku-patsaan jakanut Kauranen kertoo, että Ritvan valinta oli yksimielinen.

Ritvan merkitystä Hämeenlinnan Teatterille ei voi vähätellä.

Aarne Kauranen

– Akun saajan valinta on vähän kuin paavin valinta, naurahtaa Kauranen. Toimikunta poistuu valintatilasta vasta, kun savu nousee yksimielisyyden merkiksi.

Aarne Kauranen paljastaa, että Ritva Oksanen on ollut vähän hankala tapaus sikäli, että Aku-patsaan jakamissääntöjen mukaan patsaan saajan on kuuluttava Hämeenlinnan Teatterin henkilökuntaan. Tällä kertaa Oksasen valinta onnistui, koska toimikunta otti käyttöön sääntöjen toisen monentin.

– Ritvan merkitystä Hämeenlinnan Teatterille ei voi vähätellä, sillä kaiken kaikkiaan hänen roolityöskentelystään on päässyt nauttimaan Hämeenlinnan Teatterissa yli sata tuhatta katsojaa, kertoo Aarne Kauranen. Viime joulukuussa hänet valittiin yleisöäänestyksessä vuoden 2014 teatterin suosikkinäyttelijäksi.

Suosittelemme sinulle