Kirjailija Anna Kortelainen esittelee Etelä-Karjalan taidemuseossa yhtä näyttelyn päähenkilöä silmin nähden innoissaan.
– Katsokaa miten tuon tytön verisuonet piirtyvät ihon pintaan, kun hän pitää tuota lammasta sylissään! Hän pinnistelee paikoillaan, koska valokuvaa ottaa hänen työnantajansa!
Tyttö oli 12-vuotias Hilma Ylä-Outinen ja työnantaja taiteilija Hugo Simberg. Hilma oli Simbergin perheessä lapsenlikkana ja päätyi Simbergin ikuistamaksi valokuvan lisäksi myös maalaukseen.
Anna Kortelainen on eläytynyt Hilman ja yhdeksän muun Karjalan Kannaksella 1900-luvun alkupuolella eläneen suomalaisen elämään ja tuonut heidän elämänkohtalonsa Etelä-Karjalan taidemuseon sunnuntaina avautuvaan näyttelyyn.
Avojaloin – 10 elämää Karjalan Kannaksella -näyttely on Kannaksen perintöä vaalivan museon voimainponnistelu. Vuosien työn jälkeen aineisto on koottu näyttelyksi, jossa historiallinen tieto tuodaan esiin kymmenen todellisen henkilön kautta.
– Tämä on eriääninen kuoro, joka saa kertoa Kannaksesta. Huomaamme, että Kannaksia on niin monta kuin on kannakselaisia, sanoo Anna Kortelainen.
Ei tällaisia tarinoita pystyisi itse keksimään.
Anna Kortelainen
Kannaksella on tehty muutakin kuin sodittu
Suomalaiset tuntevat hyvin Karjalan Kannaksen sotahistorian, mutta tavallista elämää ennen sotia on harvemmin tuotu esiin. Etelä-Karjalan taidemuseon näyttely tosin alkaa sodasta, mutta tällä kertaa kyseessä on 1918 vuoden tapahtumat. Sisällissota jakoi myös Viipurin kahtia. Säveltäjä Toivo Kuula koki oman kohtalonsa tässä historiallisessa hetkessä. Kuula ammuttiin valkoisten juhliessa voittoa Viipurissa. Kuvataiteilija Wäinö Kunnas puolestaan sai ihmepelastumisen kautta jatkaa elämäänsä.
Draamaa ja traagisia käänteitä on ollut ilman sotaakin. Etappimies Matti Ilonen oppi isältään salakuljettajan taidot ja tavaran lisäksi rajajoen ylitti salaa kiellettyä kirjallisuutta ja kommunistisia aatteita. Vapaasti Ilonen ei kuitenkaan saanut tointaan harjoittaa, vaan Ilosta vahti komendantti Ilo Schroeder. Ilonen ja Ilo - aikansa rosvo ja poliisi.
– Tositarinat ovat kaikkein hurjimpia ja ihmetarinat ovat usein tosia. Ei tällaisia tarinoita edes pystyisi itse keksimään, sanoo Anna Kortelainen.
– Ihmiselämä, niin tiiviillä historiallisessa paikalla kuin Karjalan Kannas, on ollut aika dramaattista.
Kannaksella elettiin kuin veitsen terällä.
Anna Kortelainen
Näyttely nostaa myös ikäviä asioita esille, ettei Kannaksen tarina typistyisi vain nostalgiseksi muisteluksi Terijoen kultaisista hiekoista ja aurinkoisista päivistä.
– Nostalgia saattaa peittää sen seikan, että Kannaksellakin tehtiin rikoksia ja kiellettyjä asioita. Siellä elettiin vähän kuin veitsen terällä. Se ei ollut maanpäällinen paratiisi.
Elämä jatkuu tarinoiden kautta
Kortelainen ei halunnut tuoda pelkästään suurmiesten tarinoita ja suuria historiallisia käänteitä näytille, vaan myös arkea.
– Siitä tulee samaistumisen tunne meille nykypäivän ihmisille. Se on aika lohdullinen tunne. Me emme ole menettäneet näitä ihmisiä, vaan he pääsevät sieltä haudan takaa kertomaan tarinansa.
– Toivon, että jatkuvuuden tunne lohduttaa näyttelyssä kävijöitä. Niin kauan kuin me muistetaan, niin Kannas on olemassa sellaisena kuin se oli ennen.
Kannaksen perintö kulkee eteenpäin myös ihmisissä. Viipurissa ihmeellisen pelastumisen kokennut kuvataiteilija Wäinö Kunnas on kirjailija Kirsi Kunnaksen isä ja Anna Kortelaisenkin äidinpuoleiset juuret ovat Viipurissa monessa polvessa.