Finlayson ilmoitti viime viikolla vetävänä tuotteensa tavaratalo Kärkkäisen valikoimista. Finlayson perusteli päätöstään sillä, että "Kärkkäisen omistajat ovat vastenmielistä propagandaa julkaisevan Magneetti-median takana".
J. Kärkkäinen Oy:n toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen pitää Finlaysonin päätöstä pelkkänä mainostemppuna. Kärkkäinen kertoo tiedotteessaan, että hänen johtamallaan yhtiöllä ei ole ollut mitään yhteyttä Magneetti-mediaan puoleentoista vuoteen.
Fiskars ei hyväksy syrjintää
Finlaysonin päätöstä on pohdittu muissakin yhtiöissä, kuten kotitalous- ja puutarhavälineistä sekä Iittalan lasituotteista tunnetun Fiskarsin johdossa.
– Fiskars-konserni ei missään olosuhteissa hyväksy minkäänlaista epäeettistä tai diskriminoivaa [syrjivää] toimintaa, sanoo Fiskarsin toimitusjohtaja Kari Kauniskangas sähköpostitse Yle Uutisille.
– Luotamme asiakkaisiimme ja tällä hetkellä toimimme julkisista lähteistä saamiemme tietojen pohjalta. Niiden mukaan tavaratalo Kärkkäisellä ei ole mitään tekemistä ko. julkaisijan kanssa. Luonnollisesti varmistamme tämän asian paikkansapitävyyden. Mikäli tilanne muuttuu, arvioimme asian uudelleen, jatkaa Kauniskangas.
Magneettimedia-lehti on saanut syksyllä 2013 käräjäoikeudelta tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lehden päätoimittajana silloin toiminut Juha Kärkkäinen sai sakot. Lehden julkaisijana toimineelle J. Kärkkäinen Oy:lle tuomittiin yhteisösakko.