Aina ei menestykseen tarvitse pitkän linjan strategista suunnitelmaa ja käyttäjätutkimusten perusteella laadittua aikataulua. Joskus riittää sekoilu ja 14 miljoonan euron velka.
– Mulla ei ole kauhean paljon mitään sensuuria päässä. Ideasta toteukseen menee noin minuutti, näin selittää some-strategiaansa Jounin Kaupan yrittäjä Sampo Kaulanen.
Erikoisista tempauksistaan tunnettu Kaulanen on antanut yritykselleen kasvot ja niistä kasvoista tykätään. Vain 600 asukkaan kylässä sijaitsevalla K-marketilla on tällä hetkellä Facebookissa yli neljännesmiljoona tykkäystä.
Viimeisin tempaus, eli 10 000 euron arpominen yhden päivityksen tykääjien kesken, on vain yksi monista. Arvontoja on ollut sivustolla tasaiseen tahtiin, jotta tykkääjiä kertyisi. Tasaiseen tahtiin Kaulasta arvostellaan myös siitä, että hän tekee some-päivityksiä vain näkyvyyden takia.
– No niin teenkin. Se kummasti motivoi se 14 miljoonan velka painamaan kaikenlaista näkyvyyttä aikaiseksi, sanoo mies ja nauraa päälle.
Jos palkkatöissä alkaisin vetämään samanlaista some-meininkiä, tulisi monoa aika livakasti.
Sampo Kaulanen
Sampo Kaulanen itse määrittelee ainakin alkuaikojen päivitykset sekoiluksi, mutta markkinointi näin uudella tavalla on kannattanut. Tykkäykset ovat muuttuneet euroiksi.
Esimerkiksi kesällä 2014 kauppa keräsi 40 000 tykkäystä sivulleen ja samalla tulos oli kauppiaan arvion mukaan plussalla kuusi-seitsemän prosenttia. Samaan aikaan muut Lapin kaupat kyntivät nollassa tai miinuksella. Mitään muuta eroa ei Sampo Kaulanen keksinyt kuin voimallisen ja erilaisen some-kampanjoinnin.
Ihmiset tulevat katsomaan kauppaa samalla lailla kuin esimerkiksi Tuurin kyläkauppaa. Tavoitteena on saada sama ja vielä isompikin turistivirta Äkäslompoloon mm. kaupan ympäristöön nähtävää rakentamalla.
– Kyllä mulla on tavoite tehdä kaupasta Lapin läänin matkailukohde.
Jos menee reisille, on yritettävä vaan lisää
Lukihäiriöisellä ADHD-miehellä eivät ideat lopu, sillä päivityksiä tulee päivän aikana lukuisia. Arvontojen lisäksi niissä näkyvät vaimon kanssa tehtävät reissut ja välillä vilahtelee runojakin. Ideat tulevat milloin mistäkin, sitä on vaikea selittää sen enempää.
– Kun mie en tiiä itekään. Se voipi tulla vaikka tulla tästä lähetyksestä, totesi mies Ylen Tampereen Radion haastattelussa.
Paljon hymiöitä ja sydämiä vilisevät päivitykset keräävät klikkauksia. Rajoja Kaulanen kokeilee koko ajan. Se sopii hänelle.
– Yrittämisessä parasta on vapaus. Jos palkkatöissä alkaisin vetämään samanlaista some-meininkiä, tulisi monoa aika livakasti.
Vapaus kohtasi ainakin yhden rajan, kun Facebook ei antanut miehen tehdä päivityksiä vuorokauteen yhden kuväpäivityksen takia. Kuvassa näkyi nimettömäksi jääneen miehen sukukalleudet, tosin villaneulokseen käärittynä. Tavoitteena oli ollut kerätä tykkäyksiä ja niiden kautta rahaa kivessyöpätutkimukselle.
Sampo Kaulanen yrittää omien sanojensa mukaan pysyä hyvän puolella, mutta rajanveto on vaikeaa. Ja rajalla on oltava, jos haluaa puhututtaa. Hän suhtautuu ylilyönteihin rapatessa roiskuu -asenteella.
– Jos huomaa, että nyt meni ihan reisille, niin pommitan kuusi päivitystä, että se painuu äkkiä piiloon.