Loviisan ydinvoimalaitokselle on valmistunut neljä merivedestä riippumatonta jäähdytystornia. Jäähdytystornien tarkoituksena on vahvistaa ydinvoimalaitoksen nykyisiä varajäähdytysärjestelmiä. Voimalaitoksella on ollut varajärjestelmät merivesijäähdytykselle jo aiemminkin.
Ilmajäähdytteisiä torneja voidaan tarvita tilanteessa, jossa ydinvoimala ei voi enää käyttää merivettä laitoksen jäähdyttämiseen. Tällaisia tilanteita on esimerkiksi öljyonnettomuus Suomenlahdella.
– Koska öljytankkeriliikenne on Loviisan edustalla kasvanut, haluamme varautua tämän tyyppisiin onnettomuusketjuihin. Tankkerionnettomuudessa saattaa päästä suuri määrä öljyä mereen ja pitkällä aikavälillä voisi kuvitella, että öljy saattaisi mennä merivesiputkistoon, jolla jäähdytetään laitosta. Öljy tukkisi todennäköisesti tehokkaasti laitoksen jäähdytysjärjestelmän, kertoo ryhmäpäällikkö Samuli Savolainen Fortumista.
Uusi jäähdytysjärjestelmä on Säteilyturvakeskuksen suositus. Suositus tehtiin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen suomalaisille ydinvoimalaitoksille suoritettujen stressitestien perusteella.
Torneja on rakennettu kaksi kummallekin ydinvoimalaitoksen reaktorille. Yhtä jäähdytystornia käytetään reaktorissa syntyvän jälkilämmön ja toista polttoainealtaissa syntyvän jälkilämmön poistamiseen.
Jäähdytystornit ovat Fortumin suunnittelemia ja ne on toimittanut unkarilainen GEA EGI Contracting/Engineering Co. Ltd.