Muistisairas Onni Hakala katosi kotoaan Tampereen Maisansalosta 13. huhtikuuta. Muutamaa päivää myöhemmin hänet löydettiin menehtyneenä kotinsa läheisyydestä metsästä.
79-vuotias Hakala asui yksin ja viihtyi omissa oloissaan. Hän ei juurikaan kommunikoinut kenenkään kanssa, eikä osannut pyytää apua.
Sosiaali- ja terveysalan opettaja Sirpa Pursiainen puuttui tapaukseen Uudessa Suomessa. Hän totesi, että Onnin tilanteesta oli lähetetty huolestunut viesti sekä kotihoidon työntekijöille että Tampereen kaupungille.
– Ihmiset ovat olleet kauhuissaan tapahtuneesta, mutta ovat toisaalta todenneet ettei Onnin tapaus ole ainoa. Itse tiedän tapahtuman muutaman vuoden takaa, jolloin muistisairas eksyi Kaupin metsään ja kuoli sinne, Sirpa Pursiainen kertoo.
Onni jätettiin heitteille
Ihmiset ovat olleet kauhuissaan tapahtuneesta, mutta ovat toisaalta todenneet, ettei Onnin tapaus ole ainoa.
Sirpa Pursiainen
Sirpa Pursiainen toteaa kirjoituksessaan, että Hakala jätettiin heitteille. Hänet oli aiemmin löydetty kertaalleen Ruovedeltä, Huittisista ja Tampereen rautatieasemalta.
Pursiaisen mukaan Tampereella on kotihoidon piirissä asiakkaita, jotka eivät pärjää kotihoidon turvin. Hän vertaa muistisairaan kotiin jättämistä pienen lapsen jättämiseen yksin.
Hakalan tapauksesta Pursiainen teki kantelun aluehallintoviranomaiselle. Hänen mielestään Tampereen kaupunki on rikkonut perustuslain lisäksi useita sosiaalihuoltolain ja vanhuspalvelulain pykäliä.
– Onni oli jo aikaisemmin haettu Salen pihasta useamman kerran pyöräänsä etsimästä. Hän oli selkeästi muistisairas ja olimme viestin siitä vieneet kotihoidolle eteen päin. Jostain syystä tämäkään ei johtanut siihen, että hän olisi saanut laitoshoitopaikan, Sirpa Pursiainen painottaa.
Juttuun täsmennetty titteliä kello 7.22. Sirpa Pursiainen on Tampereen kaupungin avopalvelujen johtokunnan jäsen. Klo 13.15 tarkennettu viimeistä sitaattia.