OTTELUENNAKKO. Ostravan-lohkon alkuillan ottelussa riittää panoksia suuntaan ja toiseen. Yhdysvallat johtaa lohkoa, mutta Suomi ja Venäjä pelaavat myöhemmin toisiaan vastaan, joten toiselle on väkisinkin tulossa pistelisäystä. Marginaalia USA:n ja viime kevään finaaliparin välissä on vain yksi piste.
Yhdysvaltojen onneksi sen sijoitus on täysin omissa käsissä. Se kohtaa tiistaina Slovakian, ja voitto - tuli se sitten varsinaisella peliajalla tai yliajalla - riittäisi ykköspaikan varmistamiseen. Silloin puolivälierissä vastaan tulisi Sveitsi, eikä kakkosen ja kolmosen kohtaama Ruotsi ja Tshekki.
Slovakia puolestaan tavoittelee edelleen neljättä sijaa. Sen pelillinen vire on koko ajan ollut piirun verran vajaa, mutta unelma puolivälieristä elää. Slovakian arvokkain voitto irtosi Valko-Venäjästä, joten varsinaisen peliajan voitto USA:sta ja Norjan apu mahdollistavat nousun tasapisteisiin, jolloin keskinäinen ottelu ratkaisee jatkoonmenijän.
USA:n maalintekijän Steve Mosesin kunnosta ei vieläkään ole varmuutta. Laituri on huilannut useamman pelin. Joukkue käytti viikonloppuna viimeiset kisapassinsa Minnesota-hyökkääjä Charlie Coyleen ja kolmosmaalivahti Alex Lyoniin.