Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Bayernissa riittää uskoa finaalipaikkaan - "Voitamme 4-0"

David Alaba haluaa tehdä paluun loukkaantumisen jälkeen Mestarien liigan loppuottelussa. Barcelona teki Bayernista kotikentällään selvää jälkeä.

Bayern Münchenin David Alaba (oik.) tavoittelee palloa. Vfb Stuttgartin Leon Goretzka (vas.) seuraa.
Kuva: EPA / Andreas Gebert
Jaakko Parkkinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Bayern Münchenillä on tänään valtava vuori kiivettävänään, kun joukkue yrittää kuroa Barcelonan 3-0-etulyöntiaseman Mestarien liigan välierän toisessa osaottelussa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos Barcelonan hurjavireinen hyökkäys onnistuu tekemään Münchenissä maalinkin, on isäntien tehtävä viisi yltääkseen loppuotteluun.

Maaliskuun lopun maaottelussa loukkaantunut David Alaba seuraa ottelua sivusta polvivamman takia. Uskoa yhdellä Bayernin avainmiehistä kuitenkin riittää.

- Voitamme 4-0 ja toivottavasti olen kunnossa Berliinin loppuottelussa, Alaba sanoo espanjalaisen AS-lehden mukaan.

Bayern-toppari Mehdi Benatia joutui pyöritykseen Camp Noulla viime viikon keskiviikkona, mutta uskoo,että Saksan-mestari pystyy parantamaan peliään.

Benatia viittaa esimerkiksi puolivälierään Portoa vastaan, jossa baijerilaiset pöllyttivät portugalilaisia 6-1.

- Voimme voittaa 4-0. Siitä ei tule helppoa, mutta mahdollisuutemme ovat paremmat kotikentällä, Benatia sanoo.

- Meillä on huippujoukkue ja voimme tehdä maaleja kotikentällä. Olemme jo osoittaneet sen.

Mestarien liigan 2. välierä: Bayern München-Barcelona kello 21.45. Lähetys Ylen TV2:lla alkaa kello 21.35 ja Yle Puheella kello 21.30

Suosittelemme