Hämeen maakuntajohtaja Timo Reina uskoo sovun löytyvän Hausjärven Turkhaudan kylällä toimivan Miinan Montun kesäteatterin ja Uudenmaan ELY-keskuksen välillä.
Pienen, mutta suositun kesäteatterin toiminta uhkaa loppua, koska Uudenmaan ELY ei aio myöntää jatkolupaa kesäteatterille nykyisessä paikassa. Syynä on teatterin sijainti tiehen kuuluvalla alueella.
Kyllä me toimitaan sen eteen, että tämä pitkään jatkunut kesäteatteritoiminta voi sillä paikalla jatkua
Timko Reina
– Kyllä me toimitaan sen eteen, että tämä pitkään jatkunut kesäteatteritoiminta voi sillä paikalla jatkua. Tiedossa ei ole mitään erityistä muutosta, syytä tai seikkaa, minkä takia näin ei voisi olla.
AVI:ssa ja eduskunnassa herättiin
Tieto kesäteatterin kohtalosta levisi vauhdilla sosiaalisessa mediassa helatorstaina. Teatterin puolesta ottivat kantaa muun muassa Etelä-Suomen AVI:n johtaja Minna Karhunen.
– Mielestäni viranomaisten pitäisi etsiä keinoja miten asiat tehdään mahdolliseksi, Karhunen kirjoitti Facebook-sivullaan.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolueen varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen puolestaan kertoi keskustelleensa pitkään Uudenmaan ELY:n virkamiehen kanssa tehdystä päätöksestä.
”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla lakikaan"
– Me käytämme kaikkia niitä keinoja ja sitä arsenaalia, mikä meillä on näissä asioissa, lupaa Hämeen maakuntajohtaja Timo Reina.
Hän ei kuitenkaan kaipaa teatraalisesti ilmaisten "syyllisiä, vaan Lahtista ja konekivääriä".
–Tulee mieleen Olaus Petrin vanha tuomarinohje: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla lakikaan".
Reina aikoo olla yhteydessä Uudenmaan ELY-keskukseen .
Hän kuitenkin muistuttaa, että keskeinen toimija asian selvittelyssä on Hausjärven kunta ja Miinan monttua ylläpitävä yhdistys.
– Samoin Hämeen ELY:llä on roolinsa. Olen myös ymmärtänyt, että työ- ja elinkeinoministeriön päässä tämä asia on herättänyt mielenkiintoa. Uskon, että tässä löytyy maalaisjärkeen ja oikeustajuun mahtuva ratkaisu.