Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Erittäin vaarallinen aivokuume leviää Suomessa – hoitoa ei ole

Vaarallista Siperian aivokuumetta levittävä puutiainen on levinnyt uusille alueille Suomessa, paljastaa pian julkaistava tutkimus. Vakavia oireita aiheuttavaan ja pahimmillaan kuolemaan johtavaan tautiin ei tunneta hoitoa.

Punkki kiinnittyneenä ihmisen iholle.
Kuva: Antti Heikinmatti / Yle
Satu Krautsuk
Avaa Yle-sovelluksessa

Puutiaisaivokuumeen vakavaa muotoa levittäviä punkkeja on alkanut esiintyä uusilla alueilla Suomessa. Pian julkaistavan tutkimuksen mukaan Kotkan seudulla on kuvattu viime vuosina useita tautitapauksia.

– Kun tapaukset ovat tulleet ilmi, tutkijamme ovat keränneet saaristosta puutiaisnäytteitä. Niistä on tehty viruseristyksiä ja selvitetty virusten geenejä. On todettu, että kyseessä on TBE-viruksen siperialainen alatyyppi, kertoo TBE-viruksia tutkiva professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta.

Siperianpuutiaisen eli taigapunkin levittämä virus aiheuttaa yleensä huomattavasti rajumpia oireita kuin Ahvenanmaalla, Turun saaristossa ja Lappeenrannan seudulla esiintyvä läntinen virustyyppi. Vakavia oireita aiheuttavaa virusta on kuitenkin nyt löydetty myös muista kuin siperianpuutiaisista.

Kotkassa havaituissa tapauksissa potilaiden oireet ovat olleet hyvin hankalia. Tautiin on sairastunut myös kaksi alueella käynyttä turistia.

– Potilailla on ollut useita päiviä kestävää korkeaa kuumetta ja kovaa päänsärkyä. Osalla on ollut halvausoireita, ja kaksi potilasta on jäänyt niiden takia työkyvyttömiksi, kertoo neurologian osaston ylilääkäri Ilkka Pieninkeroinen Kymenlaakson keskussairaalasta.

Vakavat jälkioireet

Vahvistettuja puutiaisen aiheuttamia Siperian aivokuumetapauksia on todettu Suomessa kaikkiaan noin 20. Sairaus on vaatinut myös joitakin kuolonuhreja. Kuolemantapaukset ovat kuitenkin harvinaisia.

Ainoa hoitokeino on elimistön toimintojen tukeminen kuten nesteytys.

Ilkka Pieninkeroinen

Ennen Kotkaa tautia on löytynyt ainakin Kokkolan lähistöltä. Taigapunkkeja on tavattu myös Tampereen seudulla.

Hoitoa sairauteen ei tunneta.

– Ainoa hoitokeino on elimistön toimintojen tukeminen kuten nesteytys. Lisäksi sairauden alkuvaiheessa annetaan yleensä antibiootteja, kun ei tiedetä mistä oireet johtuvat, Pieninkeroinen sanoo.

Suurelle osalle aivokuumeeseen sairastuneista jää pitkäkestoisia tai jopa pysyviä keskushermosto-oireita. Jälkioireista tavallisia ovat ärtyneisyys, muisti- ja keskittymisvaikeudet, kuulovauriot, lihasheikkous ja raajan halvaukset.

Muuttolintujen matkassa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kerrotaan, että Suomessa raportoitiin viime vuonna ennätysmäärä eli 47 puutiaisaivokuumetapausta. Monissa vuosien varrella ilmenneissä tapauksissa on jäänyt epäselväksi, onko kyseessä läntinen vai siperialainen virus.

– Virustyyppiä ei yleensä saada kiinni potilaan sairastuttua. Nyt olemme kehittämässä testiä, jolla alatyypin voi todeta veren vasta-ainetestistä. Alustavasti testi näyttää toimivan, Helsingin yliopiston professori Olli Vapalahti toteaa.

TBE-virusta kantavat punkit tulevat Suomeen pääsääntöisesti yksittäisinä "pistokkaina" ulkomailta. Punkit eivät Vapalahden mukaan leviä uusille alueille itsekseen vaan niitä tulee saariin ja niemennokkiin muuttolintujen mukana.– Lännempää tulleet muuttolinnut ovat tuoneet läntisiä kantoja ja idempää tulleet itäisiä. Näin on ollut jo vuosikymmeniä, mutta vasta viime aikoina ilmasto on muuttunut virusten kiertoa suosivaksi.

Ilmasto on muuttunut virusten kiertoa suosivaksi.

Olli Vapalahti

Punkkisyyni ei auta

Siperian aivokuumetta levittäviä puutiaisia löytyy todennäköisesti jatkossa useammiltakin alueilta.

– On nähty, että niitä on uusilla alueilla. Sen perusteella voi olettaa, että niitä alkaa esiintyä muuallakin. Valtaosa lienee kuitenkin jatkossakin läntisiä kantoja.

Kaikki Kotkan seudulla esiintyneet vaikeaoireiset tartunnat ovat peräisin Haapasaaresta ja Kuutsalosta. Vapalahti suosittelee riskialueilla liikkuvia ottamaan rokotuksen puutiaisaivokuumetta vastaan.

– Rokote on ainut varma keino suojautua taudilta. Punkkisyyni ei auta, koska tartunta tapahtuu nopeasti. Kyseessä on vakava tauti, ja rokotteesta on riskiin nähden valtava hyöty.

16.5. klo 14.31 tekstiä muokattu ja lisätty, että Siperian aivokuumetta voivat levittää muutkin puutiaislajit kuin Siperian puutiaiset.

Suosittelemme sinulle