Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Pohjoisen pyöräilykaupungin kehittäjästä Vuoden pyöräilijäksi

Oululainen liikennesuunnittelun edelläpolkija Mauri Myllylä on valittu Vuoden 2015 pyöräilijäksi. Valintaa Perustellaan Myllylän suurilla ansioilla pyöräilyn esteiden poistajana.

Risto Degerman
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulun entinen kaupungininsinööri Mauri Myllylä on eläkkeelle jäätyäänkin jatkanut työstään pyöräilyn puolesta. Hän on muun muassa liikenneministeriön liikennekonsulttina.

– Myllylän suurin saavutus on yhtenäisen, kattavan ja erittäin toimivan pyörätieverkoston luominen Oulun kaupungin alueelle, sanoo Myllylää Vuoden pyöräilijäksi ehdottanut Samuel Kopperoinen.Ouluun vuosien mittaan syntyneen pyöräreitistön ansiosta polkupyörää voi käyttää arkiliikuunnassa laajoilla alueilla kaupunkia ja usein polkupyörä on myös nopein ja toimivin tapa liikkua paikasta toiseen.

Autoliikenteestä eroteltu pyöräilyverkosto on helpompi ylläpitää talvella, kun ei tarvitse tukeutua vain tienposkiin ja autoteiden aurausvallien katveeseen

Mauri Myllylä

Kun ihmisiltä kysytään käyttämäänsä kulkutapaa, koko maassa polkupyörää käyttää vajaat kymmenen prosenttia ihmisistä, mutta Oulussa polkupyörällä matkansa taittaa yli viidennes kaupunkilaisista.

Maaliskuussa 80-vuotta täyttänyt Mauri Myllylä pyöräilee itsekin päivittäin.

Talvi ei estä pyöräilyä

Oulu on viime vuosina niittänyt myös kansainvälistä mainetta erityisesti talvipyöräilyn mallikaupunkina. Sen opeista on käyty hakemassa mallia muun muassa Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Oulussa ympärivuotisen pyöräilyn suosion perustana on nimenomaan Myllylän suunnittelema pyörätieverkosto.

– Autoliikenteestä eroteltu pyöräilyverkosto on helpompi ylläpitää talvella, kun ei tarvitse tukeutua vain tienposkiin ja autoteiden aurausvallien katveeseen, Myllylä sanoo.

Talvella pyöräilevien määrä lisääntyy Suomessa käytännössä mitä pohjoisempaan mennään.

– Talvi-tekosyy oli suosituin argumentti, miksi pyöräilyä ei kannata Oulussa edistää, Myllylä muistelee.

Pyöräilyviikolla korostaan työmatkan iloa

Vuoden pyöräilijä 2015 -diplomi ja 200 € lahjakortti polkupyöräliikkeeseen luovutetaan Mauri Myllylälle lauantaina.

Aiemmin Vuoden pyöräilijöiksi on valittu muun muassa Mikko ”Peltsi” Peltola 2007, Osmo Soininvaara 2008, Hannu-Pekka Björkman 2009, Oras Tynkkynen 2010, Lauri Tähkä 2011, Kaisa Leka 2012, Teppo Moisio 2013 ja Vappuliisa Hakalehto 2014.

Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään parhaillaan teemalla ”Ilo irti työmatkasta”.

Suosittelemme sinulle