Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Jaska tapasi morsiamensa – Hyrynsalmella jännitetään pesinnän onnistumista

Jaska-kalasääksen elämä näyttää rauhalliselta. Vielä ei ole varmaa, onko parittelu naaraan kanssa onnistunut. Ainakin pesän rakentaminen on aloitettu.

Jaakko-Olavi sääksi.
Kuva: Heljä Pylvänäinen
Arto Loukasmäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Kosioreissulle Afrikasta Kainuuseen saapunut satelliittisääksi Jaska on Hyrynsalmella tyytyväisen näköisenä, vaikka naarasta ei näy. Jaskalla on kynsissään saalis, jonka kanssa se lehahtaa piiloon.

– Pesän rakentaminen on aloitettu ja se on merkki siitä, että parittelu on tapahtunut. Vaikka naarasta ei tällä hetkellä ole paikalla, niin muninnan pitäisi tapahtua parin viikon kuluttua, kertoo biologi Vesa Hyyryläinen.

Pesän rakentaminen on aloitettu ja se on merkki siitä, että parittelu on tapahtunut.

Vesa Hyyryläinen

Vielä on jännitettävää, sillä Jaska saapui Hyrynsalmelle hieman odotettua myöhemmin ja sen vuoksi myös pesintä on jäljessä.

– Kävin Paltamossa Hakasuolla toisen kalasääksen pesällä ja siellä naaras hautoi jo täyttä päätä. Lähipäivinä selviää se, millä tavalla Hyrynsalmella pesän rakennuspuuhissa ollut Jaska on morsiamensa kohdannut, hymähtää Hyyryläinen.

Suosittelemme