Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Moottoripyörää ei rassata verstaissa: tekniikka ajoi motoristien ohi

Moottoripyörän rassailu kuuluu harvan motoristin harrastuksiin. Ajopelien huollosta maksetaan mieluusti ammattilaiselle. Silmäterät pidetään kunnossa vapaaehtoisesti, eivätkä moottoripyörähuollon ammattilaiset pidä katsastuspakkoa tarpeellisena.

Moottoripyörä liikkeessä auton ikkunasta kuvattuna.
Kuva: Yle
Mikko Tuomikoski
Avaa Yle-sovelluksessa

Takavuosina moottoripyörät olivat autojen lailla tekniikaltaan niin yksinkertaisia, että harrastajat osasivat itse purkaa, koota ja korjata pyöränsä. Uusi tekniikka on kuitenkin tuonut omat haasteensa.

Kaikki eivät enää osaa tai halua korjata pyöräänsä itse.

– Harrastajakunta on kahtia jakautunut. Vanhemmat harrastajat saattavat tuntea hyvin perustekniikan, mutta eivät tietotekniikkaa. Moni nuorempi saattaa sitten tulla hyvin toimeen tietokoneiden kanssa, mutta tämä perustekniikka on vieraampaa, analysoi hollolalainen moottoripyörähuollon ammattilainen Teemu Rossinen.

Teknisen osaamisen taso putoaa koko ajan sen myötä, kun tekniikan määrä pyörissä lisääntyy.

Tom Valtonen

– Teknisen osaamisen taso putoaa koko ajan sen myötä, kun tekniikan määrä pyörissä lisääntyy. Tämän päivän trendi on se, että maksetaan mielellään ammattilaiselle sen sijaan, että opeteltaisiin tekemään itse, sillä se voi olla melko hankalaa, sanoo huoltopäällikkö Tom Valtonen Lahden MP-Service Oy:stä.

– Aika usein on yritetty ensin itse ja sitten tuodaan ammattilaiselle, kun vika on jo pahentunut, sanoo asentaja Paavo Sulkumäki Motoheinolasta.

Rehellisyys on valttia käytettyjen kaupassa

Moni on kuullut kauhutarinoita siitä, kuinka huoltokirjoilla huijataan käytettyjen autojen ostajia. Moottoripyöräkaupassa ollaan rehellisempiä – siitäkin huolimatta, että moottoripyöriä ei tarvitse katsastaa, eli ostaja on usein paljon enemmän myyjän antamien tietojen varassa.

– Jos moottoripyörän mukana on huoltokirja, niin yleensä siihen voi luottaa. On myös harvinaista, että jokin korjaamo antaisi valohoitoa. Tällä alalla on sen verran vähemmän toimijoita, että huono maine leviäisi nopeasti, pohtii Valtonen.

Suomalaisten motoristien sanaan voi yleensä luottaa.

Paavo Sulkumäki

– Huollot pitävät usein paikkansa. Kaikki eivät, harmi kyllä, kirjaa ylös mitä kaikkea huollossa on tehty. Sen voi ainakin päätellä, että omistaja on halunnut pitää pyörästään huolta, täydentää Rossinen.

– Suomalaisten motoristien sanaan voi yleensä luottaa, sillä edellisten omistajien henkilöllisyys on helppo selvittää ja tietojen oikeellisuus voidaan siten tarkistaa. Tuontipyörät ovat sitten aivan oma lukunsa, varoittaa Sulkumäki.

Teemu Rossinen ja moottoripyörä
Kuva: Mikko Tuomikoski / Yle

Kalusto on kunnossa - katsastusta ei tarvita

Kaikki kolme alan ammattilaista ovatkin sitä mieltä, että moottoripyörien katsastusta ei tarvita, sillä moottoripyörän kunto on motoristille kunnia-asia, josta ei tingitä. EU-tasolla on keskusteltu moottoripyörien katsastuspakosta muutama vuosi sitten, mutta Suomessa pakkoa ei ole pidetty tarpeellisena.

– Meidän kokemuksemme on, että jos asiakkaalle sanotaan huollon yhteydessä, että jokin osa on vaikka kulunut, niin yleensä se vaihdetaan uuteen, sen sijaan, että ajettaisiin niin kauan kuin voi, tähdentää Rossinen.

Samaa mieltä on myös Valtonen. Lama luo tosin moottoripyöräpuolellekin omat varjonsa.

Moottoripyörä on harrastusväline - se halutaan pitää kunnossa.

Teemu Rossinen

– Poikkeuksiakin on ja etenkin näinä aikoina huomaa, että renkaat ajetaan aika loppuun, koska niiden kuntoa on helppo seurata itse.

– Moottoripyörä on harrastusväline - se halutaan pitää kunnossa ja kaikki luonnollisesti ymmärtävät, että huonokuntoinen moottoripyörä on hengenvaarallinen sekä itselle että muille, muistuttaa Rossinen.

Suosittelemme sinulle