Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Hunajaa ja turvetta hipiälle? – Luonnontuoteala uskoo uuteen kevääseen

Esimerkiksi luonnonkosmetiikan tuotteet kuten saunahunajavoiteet ovat suosittuja muun muassa Saksassa.

Saunahunajaa
Kuva: Timo Ikonen / Yle
Timo Ikonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Luonnontuotealalta odotetaan vahvaa kasvua Suomessa. Tuoreen luonnontuotealan toimialaraportin mukaan alan liikevaihto on kasvussa ja yrityksissä suhtaudutaan positiivisesti tulevaisuuteen. Esimerkiksi Joroisissa luonnonkosmetiikkaa on valmistettu jo parikymmentä vuotta. Muun muassa saunahunajatuotteita valmistavan Mellis Oy:n yrittäjä Minna Järvinen kertoo, että Euroopan markkinoilla on kiinnostusta suomalaisia tuotteita kohtaan.

– Koskaan ei ole tullut niin isoa mapillista yhteyksiä, mitä nyt tänä vuonna helmikuussa Nürnbergissä Vivanessissa tuli. Se oli suorastaan loistojuttu, yrittäjä viittaa Saksan luonnonkosmetiikkamessuihin.

– Myynnissä ei buumi vielä valitettavasti näy, mutta esimerkiksi Itävaltaan on nyt hyvät kontaktit saatu, Järvinen valaisee Euroopan valloitussuunnitelmia.

Luonnontuotealan raportti todistaa

Tuoreen luonnontuotealan toimialaraportinkin mukaan alalla on nyt kasvun elkeet. Suomalainen puhdas luonto ja sen tuotteet kiinnostavat. Marjojen, sienten ja yrttien polku on vienyt elintarvikkeista myös luonnonkosmetiikkaan.

Asiantuntijan mukaan tuotteita voisi käyttää myös matkailussa ja markkinoinnissa aiempaa enemmän.

– Jos ajatellaan sitä Itä-Suomen aluetta. Siellä käy paljon venäläisiä matkailijoita, niin minusta ihan matkailuyritysten kannattaisi teettää itsellensä omia tuotesarjoja: kylpytuotteita ja hyvinvointituotteita, sanoo luonnontuotealan toimialapäällikkö Anne Ristioja Lapin ELY-keskuksesta.

– Se voisi sikälikin onnistua, että venäläisillä on pitkä luonnontuotteiden käyttöperinne ja heille se ei ole mitenkään vierasta.

"Käyttöperinne katkennut"

Luonnonkosmetiikan konkareihin kuuluvassa yrityksessä kaivataan alalta enemmän tutkimustietoa mielikuvien lisäksi. Uudet tuoteinnovaatiot ja tutkimustiedon kaupallistaminen nähdään tulevaisuuden haasteina.

– Tarvitsee se nimenomaan tutkimustietoa. Myös Suomessa, suomalaisille. Me suomalaiset emme osaa arvostaa näitä omia hienoja raaka-aineita ja tehoaineita, emmekä sitä, että meillä todellakin on niin puhdas luonto, yrittäjä Minna Järvinen harmittelee.

Myös ELY-keskuksen toimialapäällikkö Anne Ristioja näkee, että perinteisestä luonnontuotteiden käytöstä on monin paikoin erkaannuttu.

– Tarvitaan paljon markkinointia, koska meillä ei enää välttämättä isät ja äidit ole enää käyttäneet luonnontuotteita ihan arkipäivässä.

– Maaperä on kuitenkin nyt otollinen. Tilausta tuntuu olevan ja ihmiset haluavat tietää näistä enemmän, Ristioja sanoo.

Suosittelemme