Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Ylen ruokakoriin kuuluvista 31 tuotteesta Lidl on laskenut 21 tuotteen hintaa. Rainbow-tuotteista kuudentoista ja Pirkka-tuotteista kymmenen hinta laski. Euromääräisesti suurimmat alennukset oli S-ryhmällä, joten kokonaisuudessaan S-marketin korin hinta aleni eniten.
Erityisesti ovat laskeneet maitotuotteiden hinnat: maidon ja juuston hinta on halventunut kaikilla merkeillä. Myös kananmunien, ruisleivän ja sokerin hinta on laskenut. Sen sijaan kahvin hinta on noussut.
Yksittäisten tuotteiden hinnanalennukset olivat enimmäkseen pieniä, parista sentistä muutamaan kymmeneen senttiin. Mutta jos lasketaan yhteen koko vuoden ostokset, säästöä syntyy kotitalouden koosta riippuen useita kymppejä.
Kaupat: Hinnanalennuksia luvassa lisää
– Olemme voineet alentaa hintoja, koska olemme tehneet merkittäviä kustannussäästöjä. Lisäksi maidon ja juuston tuottajahinnat ovat laskeneet. Pyrimme siihen, että hinnat alenevat jatkossakin. Emme kuitenkaan pyri Lidliksi, koska haluamme pitää valikoiman laajana, kertoo S-ryhmän marketkaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarotu.
Kesko on pitänyt ruuan hintakilpailussa toistaiseksi pienempää ääntä kuin S-ryhmä. Myös hintoja on laskettu vähemmän. Ruokakeskon tavararyhmähallintajohtaja Harri Hellman ei silti myönnä, että kilpailijoille olisi hävitty.
– Hintojen halventaminen on meille normaalia toimintaa, josta ei tarvitse tehdä numeroa. Haluamme viedä kaikki markkinoilta ja kustannuksista saatavat alennukset asiakkaille. Meille on tärkeää pitää kiinni myös laadusta.
S-ryhmä ja Ruokakesko muistuttavat myös, että niillä on myös halvempia omia merkkejä, jotka eivät olleet tässä vertailussa mukana.
– Jos näin olisi, ero Lidliin kaventuisi, uskovat Alarotu ja Hellman.
Vaikka kilpailijat saavuttavat, Lidlin kaupallisen johtajan Timo Hansion mukaan taistelu ei ole vielä ohi.
– Jos tarve vaatii, niin laskemme hintoja. Markkinat määrittelevät sen asian.
Kotimaisia tuotteita eniten Pirkalla, vähiten Lidlillä
Tuotteiden kotimaisuusaste pysyi vertailussa lähes samana vuoden takaiseen verrattuna. Korin 31 tuotteesta eniten Suomessa valmistettuja oli Pirkalla (20), toiseksi eniten Kotimaista/Rainbow'lla (17) ja vähiten Lidlillä (12).
Keskon Harri Hellmanin mukaan Pirkka-tuotteiden valinnassa kotimaisuus on yksi tärkeimpiä kulmakiviä. Lidlin Timo Hansio taas painottaa, että asiakkaalle tarjotaan paras mahdollinen tuote.
– Toki jos suomalaiset tuotteet ovat kilpailukykyisiä, otamme niitä mielellämme myyntiin ja kannustamme suomalaisia tuottajia tarjoamaan tuotteitaan myös muiden maiden Lidl-myymälöihin.