Vaalalaiset viitos- ja kuutosluokkalaiset nauttivat aurinkoisesta kesäpäivästä Kassu Halonen -taidetalon pihamaalla lasten tapaan. Nauru ja erilaisten asioiden löytämisestä tai hoksaamisesta syntyvät kiljahdukset kiirivät kauas, samoin kauas tuntuu karkaavan osa leiriläisistäkin. Kun kaikki on saatu kokoon, alkaa yhdessä tekeminen ja kokeminen.
Alussa tämä on aina vähän sellaista, että osa meinaa lähteä ihan omille teilleen.
Miia Tervonen ja Carita Ronkainen
– Nuorta energiaa on aina ihana nähdä. Ensin jumpataan yhdessä vähän liikkumalla, sitten aivoja suunnistusretkellä ja sen jälkeen on kiva laittaa kädet töihin, eli aloittaa taiteen teko, sanoo leiriä vetävä Miia Hämäläinen Kassu Halonen -taidetalolta.
Osalle leiriläisistä taidetalossa käynti on ensimmäinen, vaikka se sijaitseekin kotikunnan alueella. Edvin Kalliokoskelle kokemus on mukava.
– Alkujumppa jättiläisen tahtiin sykäytti pihamaalla. Mukavaa on kyllä täällä sisälläkin.
Saman allekirjoittavat koulukaverit Miia Tervonen ja Carita Ronkainen.
– Alussa tämä on aina vähän sellaista, että osa meinaa lähteä ihan omille teilleen. Nyt kaikki on taas rauhallisempaa.
Kunnon vonkaleet näytille
Taideleiriläiset pääsivät ulkojumpan jälkeen sisätiloihin tutustumaan taidetaloon ja sen isännän uraan. Kulta-, timantti- ja platinalevyt kiinnostivat sen verran, että nuoret istuivat tiukasti penkissä esittelyä kuuntelemassa.
Sitten pääsi riemu valloilleen. Nuoret saivat käsiinsä massaa ja mieluisan tehtävän: Tee tästä kala! Miialle ja Caritalle massa oli tuttu aine jo ennestään.
– Joskus on tästä tehty hahmoja. Nyt verrytellään vanhoja taitoja.
Edvinin käsissä muotoutuu vauhdilla pyöreä vonkale.
– Tämä on pallokala, omasta päästä lähtenyt aihe.
Miian kala on kokoa lukuunottamatta samankaltainen.
– Tämä taitaa olla tuon pallokalan pikkuveli.
Miia Hämäläisen mukaan niin tämän kuin muidenkin leirien näyttävimmät vonkaleet kootaan taidetalon kesänäyttelyyn. Edvinin, Miian ja Caritan mielestä omat kalat ovat viimeistä silausta vaille valmiit.
– Nimikirjaimet laitetaan, kyllä nämä kalat sieltä erottuvat ilman suurempia koristeluita.