– Ai, mikä uusi ravintoloita koskeva sääntö on tullut tänään voimaan?, ihmettelee keskiluokan suosiman yunnanilaisen ravintolan päällikkö Pekingin Chaoyang -kaupunginosassa.
Kun selvennämme hänelle, että kyseessä on tupakointikielto, hän vastaa, että se kielto on täällä ollut voimassa jo pitkään. Voimakas nahkasohviin pinttynyt tupakan haju kertoo kuitenkin muuta. Itsekin olen todistanut tupakointia paikassa useamman kerran.
– Olet sitten varmaan ollut täällä klo 9.30 jälkeen illalla – silloin asiakkaita on vähän ja tupakointi sallitaan, hän vastaa.
Tuokaan ei aivan pidä paikkaansa. Ravintola on erityisen suosittu iltaisin. Vastaukset heijastavat yleistä asennetta kesäkuun 1. päivänä Pekingissä voimaan tulleeseen Kiinan tähän asti tiukimpaan tupakointikieltoon. Siitä ei oikein tiedetä, tai piitata.
Tupakointi on maanantaista lähtien kielletty toimistoissa, ravintoloissa, sairaaloissa ja julkisilla paikoilla, kuten metroasemilla ja lentokentillä. Sauhuttelun pitäisi loppua myös joissain ulkotiloissa, kuten urheilutapahtumissa.
Kieltoa on yritetty aiemminkin. Vuodesta 2008 Pekingissä on ollut voimassa säädös, joka velvoittaa rajaamaan tietyn alueen ravintolasta tupakoitsijoille. Jotkut ovat noudattaneet sääntöä.
Viranomaiset vakuuttavat olevansa nyt tosissaan. Rangaistuksia on huomattavasti kiristetty.
Tästä lähtien yksittäistä tupakointikiellon rikkojaa uhkaa 200 juanin (29 e) sakko, kun sakko ennen oli 10 juania (1,5 e). Ravintolaa tai toimistoa voidaan sakottaa jopa 10000 juania eli 1400 euroa.
Bussipysäkeille aiotaan rakentaa satoja tupakkakoppeja ja säädöksen rikkojista kehotetaan ilmoittamaan erityiseen kuumaan linjaan. Poliisia, taloyhtiöitä ja terveysviranomaisia on patistettu laittamaan kielto voimaan.
Kielto puuttuu yksilön vapauteen
Valvonnan uskotaan olevan silti yhä vaikeaa.
Kiinassa melko yleinen käsitys on se, että veli ei ole veljensä vartija. Harva haluaa kannella sääntöjen rikkomisesta, jos asia ei kosketa suoranaisesti itseä.
Kielto saadaankin todennäköisesti voimaan vain ankaralla valvonnalla. Yunnanilaisen ravintolan päällikkö sanoo, että ehkä kiellon kanssa ollaan tiukempia, jos joku todella tulee uhkaamaan sakolla.
– Vastuu kiellon noudattamisesta on ravintoloiden ja laitosten omistajilla, sanoo tupakointia valvovan viraston johtaja Zhang Jianshu China Daily - lehdessä.
Kiinan sosiaalisessa mediassa tupakointikielto ei juuri kansaa puhuta. Aihe on puheenaiheena kaukana julkkisten elämänmenon kommentoinnin ja tuoreen MERS-virustartunnan kauhistelun perässä.
Joku epäilee, että kielto on vain yksi keino millä viranomaiset keräävät lisää rahaa. Toinen on sitä mieltä, että kiellon valvonta on tapa työllistää ihmisiä. Juuri kukaan ei puhu tupakoinnin aiheuttamista haitoista.
Osa ravintolatyöntekijöistä kiittää uutta lakia
Maailman terveysjärjestön mukaan tupakka on Kiinassa ilmansaasteiden ohelle suurin ennenaikaisten kuolemien aiheuttaja. Tupakoitsijoita on 300 miljoonaa. Tupakoinnin aiheuttamaan keuhkosyöpään kuolee 1,3 miljoonaa ihmistä vuodessa. Passiivisen tupakoinnin haitat ovat mittavat.
Tupakointia ylläpitää osaltaan se, että tupakka on yhä edullista, halvimmillaan alle euron aski. Valtion tupakkateollisuuden vahvaa asemaa on pidetty yhtenä esteenä tupakoinnin vähentämiselle. Teollisuus tuo valtion kassaan suuren summan rahaa. Tänä vuonna tupakkaveroa on kuitenkin korotettu ja askin hinta on noussut.
Osa ravintolatyöntekijöistä on tyytyväisiä uuteen lakiin.
– Olen todella iloinen. Pomo ei ole vielä laittanut esille tupakoinnin kieltävää kylttiä, mutta tuhkakuppi on tästä päivästä lähtien siirretty ulos, sanoo pekingiläisen ravintolan tarjoilija.
Aika näyttää haihtuuko uusikin kielto savuna ilmaan, vai onko aika jo kypsä ylenpalttisen polttelun vähentämiseen.