Hyppää sisältöön

Uudet mittaukset varmentavat – ilmasto lämpenee edelleen

Tutkijat toivovat, että uudet tutkimustulokset huomioidaan päätöksiä tehdessä erityisesti Pariisin ilmastokokouksessa vuoden lopulla.

Päiväämättömässä valokuvassa näkyy Chilen edustalla kelluva suuri jäävuori. Etelä- ja pohjoisnapojen alueella sulavan jään uskotaan vaikuttavan koko maapallon ilmastoon. Kuva: Carlos Duarte / CSIC

Ilmaston lämpeneminen ei ole hidastunut viime vuosina, ilmenee Yhdysvaltain liittovaltion merten ja ilmaston tutkimuslaitoksen NOAA:n (National Oceanic and Atmospheric Administration) keräämistä uusista mittaustiedoista. NOAA:n Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan vuosi 2014 oli koko reilun satavuotisen mittaushistorian lämpimin.

NOAA:n tutkimus tyrmää näin uskomukset, että ilmaston lämpeneminen olisi hidastunut vuosituhannen vaihteen jälkeen. Raportissa todetaan, että ilmaston lämpeneminen on 2000-luvulla jatkunut vähintään samaa vauhtia, kuin viime vuosisadan jälkipuoliskolla.

Tuore tutkimus perustuu uusiin mittaustietoihin, jotka ovat peräisin tuhansilta ilmaston mittausasemilta sekä maalla että merellä.

NOAA varoittaa tutkimustuloksiin vedoten fossiilisten polttoaineiden käytöstä, joka lisää kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä, mikä taas nostaa lämpötiloja, sulattaa napajäätiköitä ja nostaa merenpinnan korkeutta.

Tutkijat toivovat, että uudet tutkimustiedot huomioidaan päätöksiä tehdessä erityisesti Pariisin ilmastokokouksessa vuoden lopulla. Pariisissa yritetään jälleen kerran hieroa sitovaa kansainvälistä ilmastosopimusta, joka leikkaisi kasvihuonekaasupäästöjä ja pysäyttäisi ilmaston lämpenemisen.

Suosittelemme sinulle