Mers-tapauksia on varmistunut Etelä-Koreassa noin sata. Tiistaina päivällä tiedettiin kaikkiaan seitsemän sairastuneen kuolleen. Etelä-Koreassa on noin 50 miljoonaa asukasta.
Mitenkään silmiinpistävästi ei suojanaamarien käyttö näy Soulin katukuvassa. Korealaisten kollegoiden mukaan kaupoista maskit ovat kuitenkin lopussa, kertoo Kirsi Matson-Mäkelä.
– Aasiassa käytetään yleensäkin suojaimia paljon jo pelkän flunssan takia. Nyt maskit ovat Etelä-Koreasta käytännössä loppu.
Ja kun hätä on suurin, on rahastajakin lähellä: suojaimien hinnat ovat kaksinkertaistuneet viime aikoina.
Tiedetoimittajien kokouksessa mers näkyy sen verran, että jotkut ilmoittautuneet ovat peruneet tulonsa. Joitakin osanottajille suunniteltuja tutustumiskäyntejä on niin ikään peruttu.
Usko viranomaisiin meni jo epidemian alussa
Suurin ongelma on kuitenkin tainnut syntyä siitä, että kansalaiset kokevat valtion pantanneen tietoja epidemian alkuvaiheissa. Nyt luottamus viranomaisten sanaan on kärsinyt pahasti.
– Tämä antoi tilaa huhuille ja sosiaalisessa mediassa kulkevalle disinformaatiolle. Nyt ihmiset eivät luota viranomaisiin näiden kertoessa, että mers on aika huonosti tarttuva tauti eikä suurta vaaraa ole, Kirsi Matson-Mäkelä sanoo.
Korealaisten infektioasiantuntijoiden mukaan tähän mennessä kaikki tartunnat on saatu sairaaloissa tiiviissä kontaktissa sairastuneisiin tai viruksen kantajiin.
– Tiedossa ei ole yhtään tapausta, jossa tartunta olisi saatu vaikka metrossa tai kadulla. Periaatteessa elämä voi jatkua normaalisti, kunhan hyvästä käsihygieniasta huolehditaan.
Kasvomaskejakin tutkijat suosittavat flunssaoireista kärsiville. Mersin voi sairastaa aivan lievänä, mutta mitään hoitokeinoa siihen ei tunneta.