Lyömäsoitinsoittaja Kazutaka Moritan villisti lyömä rytmi täyttää Iitin vanhan puukirkon. Pianisti Laura Mikkola irtoaa penkistään säestäessään.
Välillä Hannu-Pekka Björkmanin englanninkielinen lausunta yltyy huudoksi.
Käynnissä ovat Iitin musiikkijuhlien avajaisesityksessä torstaina kuultavan Heiner Goebbelsin Surrogate-teoksen viimeistelyharjoitukset.
– Mielikuvat ovat tärkeitä. Se, mihin olemme menossa. Haluan luoda katsojalle tietynlaisen olotilan, ja silloin sen ajatuksen on oltava vahva siinä taustalla, sanoo Hannu-Pekka Björkman.
Esitys jännittää
Elokuva- ja teatterirooleista tuttu Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professori Hannu-Pekka Björkman esiintyy tänä vuonna ensi kertaa Iitin musiikkijuhlilla.
Hän kertoo jännittävänsä torstaina Iitin kirkossa järjestettävää avajaiskonserttia.
Etenkin Surrogate-teoksen vaikeat rytmit tekevät lausuntaurakasta mutkikkaan. Björkman ei osaa lukea nuotteja, vaan on puhtaasti musiikin armoilla.
– Sinänsä nämä musiikin kanssa yhdistetyt runoesitykset eivät ole outoja minulle. Kiersin viime kesän Jukka Perkon ja Avara-yhtyeen kanssa. Esitimme Antti Hyryä ja kiersimme klassisen musiikin festivaaleilla.
Kotimainen tv-sarja valmisteilla
Professorin viran hoitamisen ohella kiireinen näyttelijä valmistelee kotimaista tv-sarjaa. Siitä hän ei voi vielä paljastaa yksityiskohtia kuin, että ilmeisesti kyseessä on komedia.
Keskiviikkona harjoituksissa Iitin kirkolla Björkmanilla on mukanaan molemmat poikansa Luukas ja Eliel. Näyttelijän mukaan hänet oli helppo houkutella musiikkijuhlien esiintyjäksi.
– En kyllä ollut vaikea houkuteltava. Laura Mikkola soitti vuosi sitten ja kertoi, mitä olisi tarkoitus esittää. Se oli yhdellä puhelulla ympäripuhuttu.
Iitin musiikkijuhlat järjestetään 10.–13.6. Avajaiskonsertti Iitin kirkossa torstaina 11.6. lähetään suorana Yle Radio 1:ssä kello 19.03 alkaen.
Musiikkijuhlien ohjelman löydättäältä.