Taidemaalari Kaj Stenvall saa ensimmäistä kertaa esille julkiseen näyttelyyn kolme Putin-aiheista maalaustaan. Taulut tulevat esille Sauvon Käsien 30-vuotisjuhlanäyttelyyn, jossa Stenvall on vierailevana taiteilijana.
– Tämä on hyvä tilaisuus laittaa esille nämä ensimmäistä kertaa. Olen odotellut ja harkinnut, että missä vaiheessa näitä tauluja voi laittaa esille. Töiden aihepiiri sopii tähän näyttelyyn.
Stenvallin töitä on esillä tällä hetkellä Outokummun kaivoksella olevassa näyttelytilassa, mutta Putin-aiheisia tauluja ei ole mukana.
– Kutsuttiin pitämään näyttely, mutta sanottiin, että näitä aiheita ei ole suotavaa laittaa mukaan. Outokummussa itärajan läheisyys näkyy. Näyttely on Outokummun kaupungin järjestämä, joten tavallaan ymmärränkin miksi näitä tauluja ei haluttu mukaan.
”Putin on arka aihe”
Stenvall on maalannut Putin-aiheisia tauluja reilun vuoden ajan. Tauluja on syntynyt jo yli 50 kappaletta. Hän toivoo, että jossain vaiheessa kokonaisuus saadaan jotenkin esille.
– Olen huomannut, että tämä aihepiiri on arveluttava ja herättää virallisissa instansseissa varovaisuutta, jollei suorastaan kauhua.
Stenvall sanoo, että Putin on arka aihe jopa suomalaisessa näyttelyinstituutiossa.
– Tämä on ollut aikamoinen pettymys. Ajattelin, että kuvataidemaailma olisi sen verran rohkea ja ennakkoluuloton.
Pääministeri Sipilä ilmestynyt Stenvallin tauluihin
Stenvall käyttäätwitteriä ahkerastija tuo uudet maalauksensa esille sitä kautta. Tällä hetkellä Stenvall maalaa Suomen sisäpolitiikkaan ja talouspolitiikkaan liittyviä maalauksia.
Olen huomannut, että tämä aihepiiri on arveluttava ja herättää virallisissa instansseissa varovaisuutta, jollei suorastaan kauhua.
Kaj Stenvall
– Teen ajankohtaisia töitä, vaikka eihän kuvataide ikinä voi olla sillä tavalla ajankohtaista.
Pääministeri Juha Sipilää muistuttavat hahmot ovat ilmestyneet Stenvallin töihin.
– Näissä tauluissa Sipilä ei ole niin sanotusti sen avainjuttu, vaan kyllä ne on liittynyt laajemmin tähän Suomen tilanteeseen.
Sauvossa esillä pienimuotoinen retrospektiivi
Sauvon Karunan meijerissä on esillä Sauvon Käsien 30-vuotisjuhlanäyttely, jossa taidemaalari Kaj Stenvall on vierailevana taiteilijana.
Stenvall oli yksi Sauvon Käsien perustajajäsen. Hän muutti Sauvosta pois vuonna 2000, jonka jälkeen hän ei ole ollut mukana Sauvon Käsien toiminnassa.
– Sauvossa on esillä pienimuotoinen retrospektiivi, kun maalauksiani on esillä vuosilta 1978–2015. Vanhin maalaus on Karuna-aiheinen vuodelta 1978.
Sauvon Käsien 30-vuotisjuhlanäyttely Karunan meijerissä 13.6 - 15.8.2015.