– Ajatus rakentaa Mäntän kuvataideviikot ulkomaalaistaustaisten taiteilijoiden ympärille syntyi omakohtaisista kokemuksista, sanoo kuraattori, kuvataiteilija Kalle Hamm.
Hamm on elänyt ja työskennellyt iranilaissyntyisen taiteilijan Dzamil Kamangerin kanssa 15 vuotta ja nähnyt läheltä, millaista on olla ulkopuolinen ja yrittää integroitua suomalaiseen taidemaailmaan.
Ulkomaalaistaustaustaisia taiteilijoita on Hammin mukaan Suomessa nyt enemmän kuin koskaan. Silti heidän taidettaan näkee Suomessa vain harvoin, puhumattakaan siitä, että koko näyttely olisi rakentunut mamu-taiteilijoiden ympärille.
– Suurin osa näyttelyn taiteilijoista asuu ja työskentelee Suomessa. Mutta kuinka paljon he näkyvät suomalaisessa kulttuurielämässä? Moni vierastaa esimerkiksi galleriavuokria, joka on täysin suomalainen systeemi. He pitävätkin näyttelyitä mieluummin kotimaissaan. Kyse on aivovuodosta. Ihmettelen, miksemme halua hyödyntää potentiaalia ja monimuotoisuutta, joka meillä täällä jo on.
Kulttuuripoliittinen kannanotto
Hamm ja Kamanger kävivät läpi Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijalistat 20 vuoden ajalta. Ulkomaalaistaustaisten taiteilijoiden osuus oli 5,9 prosenttia. Tänä vuonna Mäntän kuvataideviikoilla on esillä 43 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää - heistä noin 90 prosentilla juuret on Suomen ulkopuolella, esimerkiksi Pakistanissa, Meksikossa, Virossa, Yhdysvalloissa tai Japanissa.
– Päätimme kääntää tilastot päälaelleen. Kyseessä on kulttuuripoliittinen kannanotto.
Suomessa työskentelevien ulkomaalaisten taiteilijoiden löytyminen ei ollut ongelma.
En usko taiteen kansallisiin erityispiirteisiin.
Kalle Hamm, kuraattori, kuvataiteilija
– Istuimme Dzamilin kanssa Lontoossa pubissa, kun kuulimme, että saisimme rakentaa Mäntän kuvataideviikkojen näyttelyn. Meni noin varttitunti kun olimme listanneet pitkälti kolmatta kymmentä ulkomaalaistaustaista taiteilijaa, jotka halusimme mukaan. Tajusimme, että ideahan toimii.
Suomalainen taidemaailma on aina ollut kansainvälinen. Kultakauden taiteilijat hakivat oppinsa Pietarista, Saksasta ja Pariisista. Nyt virta käy myös toiseen suuntaan - moni taiteilija tulee Suomeen opiskelemaan ja työskentelemään.
– Ulkomaalaisten taiteilijoiden määrä Suomessa on ollut viimeisen 15 vuoden aikana selvässä kasvussa, Hamm arvio.
Kuraattoriparin kunnianhimoisena ideana oli kartoittaa koko ulkomaalaistaiteilijoiden kenttä. Työ osoittautui kuitenkin nopeasti liian laajaksi ja olisi Hammin mukaan oma projektinsa.
"Meidän näköisemme näyttely"
Mäntän näyttelyssä ei tällä kertaa ole varsinaista tiukkaa teemaa. Pekilon entinen teollisuusrakennus asetti kuitenkin omat vaatimuksensa.
– Me taiteilijat olemme, ehkä monelle yllätyksenä, usein hyvinkin käytännöllisiä ihmisiä. Lähdimme Dzamilin kanssa miettimään näyttelyä tilojen kautta. Miten esimerkiksi täyttää iso alakerran tila niin, että teokset alkaisivat kommunikoida keskenään?
Hamm ja Kamanger tunnetaan taiteilijoina installaatioistaan. Kuraattoreina he ovat rakentaneet näyttelyn oman makunsa mukaisesti: esillä on paljon installaatioita, tilateoksia ja yhteisötaidetta, perinteisempi maalaustaide on sivuosassa.
– Missään nimessä kyse ei ole sattumasta. Se heijastelee sitä, mitä me teemme taiteilijoina, kiinnostuksemme kohteita.
Mutta näkyykö esillä olevissa töissä taiteilijoiden tausta?
– Ei-suomalaisuus tulee ehkä esille näkökulmissa. Moni käsittelee suomalaista yhteiskuntaa, mutta tarkastelukulma on hieman erilainen kuin suomalaistaiteilijoilla olisi.
– Taiteen kansallisiin erityispiirteisiin en sen sijaan usko. Jos joskus näyttää siltä, että olisi olemassa jotain erityisen suomalaista taidetta, syynä on todennäköisesti kulttuuripolitiikka - se, millaista taidetta taidemaailma laittaa esille ja millaiseen taiteeseen meidät totutetaan, sanoo Kalle Hamm.