Luonnonvarakeskukseen on saatu ilmoituksia raparpereista koko maasta jo yli 500. Keväällä Luonnonvarakeskus etsintäkuulutti vanhat raparperilajikkeet. Keskus on kiinnostunut raparperien historiasta, vanhimmista lajikkeista ja siitä, miten ne kuhunkin puutarhaan ovat tulleet.
Keskuksen tarkoituksena on lisätä tietoa maamme ensimmäisiin puutarhakasveihin kuuluvasta raparperista lajina, sen genetiikasta ja historiasta.
– Tiedetyt vanhimmat raparperit ovat 1800-luvulta, mutta niitä saattaa löytyä vielä vanhempiakin, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Merja Hartikainen.
Raparperien lajikirjo on laaja.
– Toiset lajit ovat matalia, saappaan korkuisia ja pienilehtisiä - toiset taas muhkeita, metrin korkuisia ja isolehtisiä. Me olemme kiinnostuneita erityisesti pienistä, punavartisista raparpereista, mutta olemme saaneet ilmoituksia myös jättimäisistä raparpereista. Ne saattavat olla peräisin Amerikasta asti, sanoo Hartikainen.
Suuri osa Suomen raparpereista on tullut Ruotsista.
Liki satavuotiaita raparpereja
Peräseinäjoella kirkon kupeessa seisoo kaunis punainen hirsitalo. Talo on Airi Jylhän kotitalo. Se on rakennettu vuonna 1936 ja toimii nykyään Jylhän suvun vapaa-ajan asuntona.
Talon päädyssä kasvaa muhkea kolmisen metriä pitkä raparperipenkki. Raparperien varret ovat pitkiä ja punaisia - juuri niitä Luonnonvarakeskuksen erityisesti etsimiä raparpereja.
– Raparperit istutettiin tähän vuonna 1950. Isoäitini haki ne Komsin kylästä Jalasjärveltä. Ennen siirtoa nämä raparperit kasvoivat Jalasjärvellä ainakin 30 vuotta, kertaa kasvin historiaa eläkkeellä oleva opettaja Airi Jylhä.
– Sitkeä kasvi. Näitä ei ole koskaan hoidettu. Nuorena tyttönä söin raparperia ihan raakana. Kuoret pois ja suuhun, naurahtaa Jylhä.
– Raparperit ovat parhaimmillaan alkukesästä. Silloin ne ovat mehevimmillään. Loppukesästä ja kukinnan aikaan niistä tulee kuivia. Kukinta vie niiden voiman, tietää Jylhä.
Ilmoituksia vanhoista raparpereista otetaan vastaa Luonnonvaraleskuksen nettisivujen kautta heinäkuun loppuun asti.