Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Työllä pärjääminen on myytti – Suomessa on puoli miljoonaa työssäkäyvää köyhää

Jyväskylän yliopistossa on parhaillaan käynnissä tutkimushanke, jonka tavoitteena on selvittää, miten epäsäännöllisissä työsuhteissa olevat ihmiset pärjäävät. Suomessa elää sitkeästi myytti, että työllä elää, sanoo tutkija.

Leipäjono.
Kuva: Yle
Antti Seppälä
Avaa Yle-sovelluksessa

Töissä käyvien mutta samalla köyhyysrajan alapuolella elävien määrä lisääntyy. Työssäkäyviä köyhiä on Suomessa arviolta yli puoli miljoonaa. Ilmiön taustalla on muun muassa pätkä- ja vuokratöiden yleistyminen.

Meillä on myytti siitä, että kun on töissä, sillä pärjää.

Mikko Jakonen

– Meillä on myytti siitä, että kun on töissä, sillä pärjää. Ajatellaan, että meillähän on minimipalkka. Ei ole, meillä on työehtosopimukset. Eikä sekään pidä paikkaansa, ettei työssäkäyvä joutuisi hakemaan sosiaaliturvaa tai asumistukea, sanoo tutkijatohtori Mikko Jakonen.

Puoli miljoonaa köyhää työssäkäyvää on valtava joukko. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli huhtikuussa työllisiä vajaat 2,5 miljoonaa, ja työttömiä noin 280 000.

– Me tilastoimme asioita yksinkertaisesti, ihminen on joko työssä tai työtön. Tämä johtaa helposti siihen, että työssäkäyvät köyhät tilastoidaan johonkin muuhun kategoriaan. Vuokra- tai osa-aikatöissä olevia ei edes tilastoida kunnolla, Jakonen sanoo.

Palkkaratkaisu ei auta

Eilen työmarkkinajärjestöt pääsivät sopuun erittäin maltillisesta palkkaratkaisusta. Ratkaisun mukaan palkat nousevat 16€/kk noin 3 700€ kuukausipalkkaan saakka. Sen ylittävät palkat nousevat 0,43%. Ratkaisusta on sanottu, että se auttaa juuri pienipalkkaisia.

Tämä noin puolen miljoonan joukko ei ole tulopoliittisen järjestelmän piirissä.

Tiina Silvasti

– Tämä noin puolen miljoonan joukko ei ole tulopoliittisen järjestelmän piirissä. On epäselvää miten sopimus auttaa esimerkiksi nollatuntisopimuksella olevia tai harjoittelijoita, jotka saattavat tehdä töitä ilman palkkaa, toteaa yhteiskuntapolitiikan professori Tiina Silvasti Jyväskylän yliopistosta.

Jakonen arvioi, että Suomeen on syntymässä kerroksiset työmarkkinat.

– Siihen kuuluvat palkallaan hyvin pärjäävä keskiluokka, palkallaan jotenkuten pärjäilevät matalapalkkaiset. Näiden lisäksi ovat ne, jotka käyvät töissä, mutta eivät pärjää palkallaan. Palkkatyö ei häviä, mutta työssäkäyvien köyhien määrä kasvaa. Niin se on kasvanut esimerkiksi Saksassa ja Britanniassa, hän sanoo.

"Työttömyys tappaa"

Köyhyys ei ole vain sitä, että ihmisellä ei ole rahaa. Se on tekijä monen ongelman takana.

Tutkimuksista tiedetään jo, että köyhyys sairastuttaa.

Mikko Jakonen

– Tutkimuksista tiedetään jo, että köyhyys sairastuttaa. Se aiheuttaa mielenterveysongelmia, fyysisiä ongelmia, stressiä ja lihomista. Voi olla, että ihmisellä on kaksi työtä, eikä omaa aikaa jää ollenkaan. Liikunta, perhesuhteet ja suhteet lapsiin kärsivät, Jakonen sanoo.

– 90-luvun laman aikana tehtiin tutkimuksia pitkäaikaistyöttömyydestä. Niissä osoitettiin, että ihmisten terveys kärsii. Sosiologi Matti Kortteinen sanoi silloin, että työttömyys tappaa. Nyt me tutkimme ihmisiä, jotka ovat työmarkkinoiden rajoilla. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö tilanne olisi näille ihmisille talouden, arjen ja mielen hallinnan kannalta vaikea, Silvasti toteaa.

Yliopisto kerää kirjoituksia

Jyväskylän yliopistossa tehdään parhaillaan tutkimusta työssäkäyvistä köyhistä, heistä, jotka eivät tule toimeen palkallaan. Tutkimukseen haetaan kertomuksia aiheesta työssä ja köyhä.

Toivomme kertomuksia arjesta, elämästä, terveydestä, siitä miten jokapäiväinen elämä sujuu tilanteessa, jossa ollaan työmarkkinoiden reuna-alueella, ikään kuin vakituisesti epävakituisessa työssä, sanoo yhteiskuntapolitiikan professori Tiina Silvasti.

Haastattelut teki Yle Keski-Suomelle Timo Hytönen.

Suosittelemme sinulle