Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Pakolaispäivänä muistetaan kotinsa jättäneitä: Italian verran ihmisiä vailla kotia

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan maailmassa oli vuoden alussa lähes 60 miljoonaa ihmistä vailla vakituista asuinpaikkaa. Määrä kasvoi vuodessa 8,3 miljoonalla. Tänään vietetään kansainvälistä pakolaispäivää.

Lapset leikkivät Sanliurfassa sijaitsevalla pakolaisleirillä Turkissa 30. tammikuuta.
Lapset leikkivät Sanliurfassa sijaitsevalla pakolaisleirillä Turkissa, lähellä Syyrian rajaa, 30. tammikuuta. Kuva: Sedat Suna / EPA
Jenny Matikainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Maailmassa on tällä hetkellä enemmän ihmisiä vailla vakituista asuinpaikkaa kuin koskaan aikaisemmin. Viime vuoden lopussa lähes 60 miljoonaa ihmistä oli joutunut jättämään kotinsa sodan, väkivallan tai vainon vuoksi.

Kotia vailla olevien määrä kasvoi 8,3 miljoonalla vuodesta 2013. YK:n mukaan kyseessä on suurin vuosittainen kasvu.

– Tilanne on riistäytynyt käsistä, koska maailma näyttää olevan sodassa, YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n johtaja Antonio Guterres sanoi pakolaisraportin julkistustilaisuudessa torstaina.

Jos kodeistaan lähteneet ihmiset muodostaisivat valtion, se olisi asukasluvultaan Italian kokoinen.

Tänään lauantaina vietetään kansainvälistä pakolaispäivää. Aiemmin monissa maissa pakolaispäivä oli eri ajankohtana, kunnes vuonna 2000 YK nimesi Afrikan pakolaispäivän 20. kesäkuuta kansainväliseksi pakolaispäiväksi. 

Suosittelemme