Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Biologi ihmettelee lokkihysteriaa – "Onko se nyt niin iso ongelma ollenkaan?"

Parvina aukeilla olevat lokit ovat saattaneet ihmetyttää ohikulkijoita. Vaikka määrä näyttääkin tavallisen tallaajan silmin suurtelta, ovat lokkien määrät vähenemässä.

Lokkiparvi jätekeskuksessa
Kuva: Iita Pirttikoski / Yle
Miia Roivainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suurina parvina kaupunkialueilla aikaansa viettävät lokit eivät suinkaan vaan ota rennosti.

– Tänä vuonna on ihan ilmeinen pesimisongelma. Vedennousun ja Lyyli-myrskyn myötä monet aloitetut lokinpesinnät Oulujärvellä meni pieleen. Monien lajien pesinnät on mennyt vähän pieleen. Jos niitä jää pesimättömiksi, niin ne saattavat jonkin aikaa seikkailla isoinakin parvina kaupunkialueella, tai mistä ne nyt vaan ruokaa löytävät, biologi Vesa Hyyryläinen kertoo.

Nirsoja siivekkäät eivät missään nimessä ole.

– Lokit syövät kaikkea mahdollista mitä esimerkiksi joen rannassa on, aika mielellään ne syö kastematoja, mutta myöskin ihmisen jättämiä jätteitä. Kuvitellaan, että on viikonlopun ilta ja sinne jää vähän nakin paloja tai hamppareita – lokit ovat kyllä kaikkiruokaisia, kyllä ne syövät ne.

– Lehtokotilot maistuvat lokille ehdottomasti, ilman muuta.

Vaikka ihmisten ruokajätteet lokeille maistuvatkin, ei grillaajan tarvitse odottaa pihapiiriin siivekkäitä vierailijoita.

– Suhtaudun epäilevästi, ei ne välttämättä tule. Niin, tai jos on raakaa lihaa jossain ja sitä heitellään, voivat ne sitten tulla. Kalaan ne on ihan hulluina. Jos on pihassa kalanperkeitä, niin lokkitiedotus menee kyllä eteen päin ja pian ne ovat pihassa.

Linnut aktiivisimpia loma-aikaan

Ihmiset saattavat kevään aikaan kokea lokkeja olevan runsaitakin määriä. Syy on ilmeinen.

– Ylenssä tuossa alkukeväästä tulee lokkihysteria. Minun mielestäni kannattaisi hankkia tietoa, sillä lokkien rytmi on suurinpiirtein seuraavanlainen: kesäkuun alussa ne menevät munimaan pesillensä. Kesäkuun aikana näkyy koko kehitys, on haudonnat ja kuoriutumiset. Itseasiassa jo nyt on kuoriutuneita poikasia. Heinäkuun puolessa välissä paikat hiljenevät.

En ymmärrä miksi luonnonääniä ei saisi kuulua. Kesämökkiläisiä inhottaa jos lokki paskantaa pari kertaa veneen kannelle. Mitä sitten? Luuta käteen ja siitä saa kuntoilua.

Vesa Hyyryläinen

– Siinä tulee yhteentörmäyksiä ihmisten kanssa siksikin, että lintujen aktiivisin aika sattuu siihen lomakauteen, Hyyryläinen jatkaa.

Lokit voivat näyttää nekin lomailevilta kököttäessään parvineen esimerkiksi Kajaanin Renforsin rannassa, tai jollain muulla aukealla. Lomailu on kuitenkin lokin elämästä kaukana. Jokaiselle tuttu lintulaji saattaa lentää pitkiäkin matkoja.

– Ne ovat totisessa työssä, kun ne hoitavat tämän lisääntymisen. Päivässä lokki lentää useita kymmeniä kilometrejä. Ne ovat taitavia lentäjiä ja osaavat käyttää tuulet hyödykseen.

"Olen parina kesänä tehnyt rikosilmoituksenkin"

Hyyryläisen mainitsema lokkihysteria on parhaimmillaan merenrantakaupungeissa, kuten Helsingissä. Ongelmana mies ei itse lintuja pidä.

– Joku käy kerran kesässä torilla ja viipyy vartin verran ja juuri sillä kertaa lokki vie pullapalan siitä pöydältä. Onko se nyt niin iso ongelma ollenkaan? Minun mielestä ihmiset liiottelee näillä ongelmilla.

Biologia lintuviha ihmetyttää.

– Olen parina kesänä tehnyt rikosilmoituksenkin siitä, että kun on lokin pesintävaiheen alussa ruvettu estämään pesimistä. Se on rikos, Hyyryläinen sanoo topakasti.

– Niiden pesimärauhaa ei saa häiritä. En ymmärrä miksi luonnonääniä ei saisi kuulua. Kesämökkiläisiä inhottaa jos lokki paskantaa pari kertaa veneen kannelle. Mitä sitten? Luuta käteen ja siitä saa kuntoilua.

Siinä tulee yhteentörmäyksiä ihmisten kanssa siksikin, että lintujen aktiivisin aika sattuu siihen lomakauteen.

Vesa Hyyryläinen

Vaikka lokit suurena parvena jossain majailisivat tai illastaisivat, on niiden määrä tosiasiassa laskussa.

– Kokonaismäärä on pudonnut, siitä ollaan huolissaan. Mutta jos pesintä Oulujärvellä epäonnistuu, niin on silti todennäköistä, että ne tulevat ensi vuonna uudelleen yrittämään.

Ongelmaksi linnut voivat koitua esimerkiksi torikauppiaille. Sen Hyyryläinen ymmärtää, mutta kokee asian itse toisin.

– Se on kiusallista jos niitä on sadoittain. Minulla on itselläni vaatteissa linnunpaskaa, mutta mitä sitten? Vesi on paskan lääke.

Suosittelemme