Vaikka ilmastonmuutosta ei ehkä voi pysäyttää tai hillitä järjestelmällisesti katu kerrallaan, alkaa Helsinki nyt testausmielessä kokeilla, miten kaupungissa voisi elää ympäristöystävällisempää ja vähemmän energiaa kuluttavaa elämää.
Projektin nimi on ilmastokatu ja kohteeksi on valikoitunut pikkuputiikeista ja baareista tunnettu Iso Robertinkatu, tuttavallisesti Iso Roba.
– Ilmastokatuhankkeen tavoittena on kehittää vähähiilistä yhteiskuntaa ja tehdä Iso Robasta testialusta ilmastoystävällisille ratkaisuille, jotka auttavat ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa, kertoo ilmastoasiantuntija Mira Jarkko Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta.
Siihen, mitä ilmastokatu voisi konkreettisesti merkitä, on Jarkon mukaan rajattomat mahdollisuudet.
– Ilmastokatu voisi olla aurinkopaneeleja kerrostaloasunnoissa. Yritykset voivat kehittää ilmastoystävällisiä palveluja alueen asukkaille ja valaistus voisi olla älykästä, vähän kuluttavaa sekä säähän reagoivaa.
Mikään ei myöskään estäisi vaikkapa alueen ravintoloita tarjoamasta ilmastoa vähän kuormittavaa ruokaa. Ilmastokadun henkeen saattaisivat sopia myös etätyömahdollisuuksien kehittäminen.
Autojen kansoittamasta kävelykadusta olohuoneeksi?
Punavuoressa sijaitseva Iso Roba on yksi Helsingin harvoista kävelykaduista. Tällä hetkellä Isolla Roballa liki jokaisessa liikehuoneistossa on elämää, mutta viime vuosina on myös ollut aikoja, jolloin kadulla on ollut autiompaa.
– Iso Roba on tosi herkullinen kohde, koska tämä on niin lähellä keskustaa. Välillä täällä on aika paljon autoja, joten myös logistiikkaa pitäisi kehittää. Täällä on eri ikäisiä asukkaita ja asiakkaita: tästä voisi tulla kaupunkilaisten olohuone. Se olisi ihana ajatus, Jarkko arvioi.
Ilmastoystävällisempää elämää Helsingissä halutaan testata nimenomaan jo rakennetussa, vanhassa ympäristössä, mikä oli yksi syy Iso Roban valintaan ilmastokaduksi. Iso Robaa ollaan myös peruskorjaamassa.
Yli puolen miljoonan euron rahoitus myönnettiin vastikään
Ilmastokatu-hanke kestää virallisesti kaksi vuotta. Vastikään ilmastokadulle myönnettiin Helsingin innovaatiorahastosta yli puoli miljoonaa euroa. Kahden vuoden jälkeen katsotaan, mitä Ison Roban asukkaat ja yritykset ovat pitäneet ilmastokatuprojektista – onko esimerkiksi yritysten liiketoiminta kasvanut ja ennen kaikkea mitkä ovat olleet ilmastovaikutukset.
– Mutta se on vasta alku. Hyviä käytäntöjä, joita täällä löydetään, on tarkoitus levittää. Tiedän, että tämä on jo tässä vaiheessa herättänyt kiinnostusta ulkomailla. Konkreettiset esimerkit (ilmastonmuutoksen hillitsemisessä), jotka näkyvät asukkaiden sekä yritysten arjessa, kiinnostavat kansainvälisesti todella paljon.
Muualla Euroopassa vastaavanlainen ilmastokatukokeilu on ollut Amsterdamissa.