Vaasalainen Outi Uljas ja isokyröläinen Eeva Niemi-Korpi ovat olleet tiiviisti mukana Vaasan Suviseurojen järjestelyissä. Seurojen ajan Uljas huolehtii eksyneiden lasten hoivapaikasta. Niemi-Korven vastuulla on kaksi tiskauspistettä ja pitsapaikka. Työtä riittää.
– Esimerkiksi tarjottimia on 7000 ja ne tiskataan useampaan kertaan päivän mittaan, kertoo Niemi-Korpi.
Outi Uljas ja Eeva Niemi-Korpi iloitsevat siitä, että voivat olla mukana Suviseurojen järjestelyissä. He ovat kumpikin kuuluneet vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön lapsesta lähtien. Hetkeäkään epäröimättä he sanovat tuntevansa itsensä lestadiolaisina naisina tasa-arvoisiksi miesten kanssa.
– En ole kokenut itseäni yhtään vähempiarvoiseksi sen takia, että olen nainen, sanoo Niemi-Korpi.
– Esimerkiksi naispappeuskysymys ei ole meillä tasa-arvokysymys vaan uskon asia. Itse koen olevani tosi tasa-arvoinen tässä yhteisössä, toteaa Uljas.
Outi Uljas on Vaasan seudun Rauhanyhdistyksen johtokunnan jäsen ja sanoo päässeensä vaikuttamaan siinä tehtävässä asioihin.
Taivaslaulu ei koskettanut
Outi Uljaan mukaan yhteisön sisällä keskustellaan myös tasa-arvokysymyksistä ja naisten asemasta. Mielipiteitä on erilaisia ja jotkut puhuvat asioista räväkämmin. Julkisuudessa viime vuosina käyty keskustelu tuntuu kuitenkin vieraalta ja jopa loukkaavalta.
Pauliina Rauhalan kirjoittama Taivaslaulu-kirja herätti pari vuotta sitten vilkkaan keskustelun naisten asemasta vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Kirja kertoi, mitä voi tapahtua suurperheen äidille, kun voimat eivät enää riitä lasten hoitamiseen ja kasvattamiseen.
– Luin kyllä kirjan, mutta siinä oli paljon sellaista, mihin en pystynyt samaistumaan. Minulla itselläni on yksitoista lasta ja minulta on aina joskus kysytty, että oletko koskaan ollut väsynyt. Tottakai olen ollut väsynyt, mutta yhdenkin lapsen äiti on välillä väsynyt, sanoo Outi Uljas.
Uljas on ammatiltaan lastentarhanopettaja. Hän painottaa sitä, että jos perheenäiti - lestadiolainen tai kuka tahansa - on väsynyt ja uupunut, pitää ymmärtää hakea apua.
Eeva Niemi-Korpi ei ole lukenut Taivaslaulua. Hän kertoo välillä ahdistuneensa siitä, miten negatiivisesti lestadiolaisista ja lestadiolaisuudesta on viime vuosina julkisuudessa puhuttu.
– Olen tarkoituksella sulkenut välillä korvani kahvipöytäkeskusteluilta ja jättänyt juttuja lukematta. En halua myöskään seurata verkossa käytävää keskustelua. Tiedän kyllä itse, onko minulla hyvä olla vai ei. Ei minun tarvitse poimia lehtien palstoilta sitä, minkälaista oma elämäni muitten silmissä on.
Naiset tekevät erilaisia valintoja
Sekä Outi Uljas ja Eeva Niemi-Korpi painottavat sitä, että ihmiset ovat erilaisia myös uskovaisten keskuudessa. Vanhoillislestadiolaisenkin liikkeen sisällä naiset tekevät erilaisia ratkaisuja ja tekevät niitä Uljaan ja Niemi-Korven mukaan omista lähtökohdistaan ja omasta tahdostaan.
– Toiset haluavat olla kotona, toiset haluavat käydä töissä.
Neljän lapsen äiti Eeva Niemi-Korpi valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 2010 ja hän on töissä Seinäjoen sairaalan lastenosastolla. Perheeseen odotetaan viidettä lasta.
Outi Uljaan valinta oli olla kotona 20 vuotta. Kun nuorin lapsi meni esikouluun, äiti siirtyi työelämään. Työpaikka lastentarhanopettajalle löytyi heti.
– Nautin valtavasti kotona olemisesta ja se tuntui siinä vaiheessa ainoalta luonnolliselta ja järkevältä ratkaisulta, muistelee Uljas aikaa kun lapset olivat pieniä.
Tutkija toivoo armollisempaa ilmapiiriä
Meri-Anna Hintsala tekee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa, jossa hän tutkii sukupuolisuuden ja uskon kytköksiä vanhoillislestadiolaisuutta koskevissa verkkokeskusteluissa. Hintsalalla on vanhoillislestadiolaiset juuret ja hän on myös pappi.
Hintsala sanoo, että julkinen keskustelu, jota on käyty lestadiolaisten naisten uupumisesta, on vauhdittanut liikkeen sisällä käytävää keskustelua.
– Toivoakseni yleisesti ilmapiiri on käynyt armollisemmaksi. Suuri perhe on iso rikkaus ja lapset ovat lahja, mutta lapsia ei pidä hankkia lisää hinnalla millä hyvänsä. Keskustelu naisten ja äitien terveydestä ja jaksamisesta on tärkeää edelleen, toteaa Hintsala.
Hintsalan mukaan vanhoillislestadiolaiset ovat joutuneet julkisen keskustelun seurauksena pohtimaan omaa suhtautumistaan liikkeen opetukseen ja se lisää tietoisuutta omista valinnoista ja sen seurauksista ja se puolestaan lisää keinoja puuttua ajoissa ongelmiin, jos sellaisesta on merkkejä.
– Kun suurperheellistyminen on oma valinta eikä itsestäänselvyys tai toisten odotus, se lisää jaksamista ja keinoja selvitä haastavammistakin olosuhteista. Toivottavasti apua osataan hakea, jos sellaista tarvitaan. Liikkeessä on tietoisemmin myös ohjattu tämänsuuntaiseen ajatteluun, että ongelmiin pitää ja saa hakea ulkopuolista apua.
Pienikin muutos on muutosta
Meri-Anna Hintsala ei näe, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä asiat voisivat muuttua nopeasti. Jonkinlaista muutosta hän kuitenkin havaitsee ja muistuttaa, että pienikin muutos on muutosta.
– Tilanne on kuitenkin yhä kirjava ja patriarkaalinen järjestys liikkeessä tarjoaa naisille vastauksia, jotka eivät tue hyvinvointia ja jaksamista. Naisten ääni ei välttämättä aina kuulu riittävästi, niin että vaikkapa seksuaaliterveyteen liittyvät asiat muuttuisivat isossa kuvassa. On huono asia, jos ratkaisut jäävät vain yksilöiden rohkeuden varaan.
Verkko ja sosiaalinen media ovat tarjonneet lestadiolaisille paikan kyseenalaistaa liikkeen virallista opetusta. Meri-Anna Hintsala arvioi, että kiivaimman keskustelun aika on tällä kertaa ohi.
– Tilanne on ehkä hieman rauhoittunut, eikä isoa vastakkainasettelua vaikkapa liikkeen johdon ja aktiivisten verkokeskustelijoiden välillä ole viime aikoina ollut nähtävissä.