Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Tempaudu mukaan keskiaikaiseen fiilikseen - video

Yle Turku teki nettitelevisiolähetyksen perjantaina Turun keskiaikaisilta markkinoilta. Toimittaja Minna Rosvall kuljeskeli kuvaaja Kalle Mäkelän kanssa markkinahumussa.

Turun keskiaikaisilla markkinoilla siirrytään vuoteen 1504. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle
Petra Ristola
Avaa Yle-sovelluksessa

Turun Keskiaikaisten markkinoiden tuottaja Suvi Kotilainen kertoi tapahtuman sisällöstä ja ihasteli yleisön kiinnostusta. Tutkija Reima Välimäki Turun yliopistosta oli sonnustautuneena keskiaikaiseen asuun ja kertoi muun muassa sairauksista keskiajalla.

Tutkija Veli Pekka Toropainen puolestaan on perehtynyt ruttoon. Hän kertoi myös oman keskiaikaisen kokemuksensa Vanhan Suurtorin keskiaikaiselta kujalta.

Keskiaikainen pukeutuminen on tullut yhä suositummaksi myös Suomessa. Kyseessä on kansainvälinen trendi, joka on rantautumassa Suomeen. Toiminnanjohtaja Sanni Hallanvaara Hämeen keskiaikamarkkinoilta kertoi aiheesta lähetyksessä ja esitteli myös pukuaan.

Ruokatutkija ja kansatieteilijä Marja Hartola puolestaan selvitti keskiaikaisen ruokakulttuurin pääpiirteitä. Kaalisoppa oli yleistä syötävää, ja viikingit olivat kasvissyöjiä, vai olivatko.

Hyppää mukaan keskiaikaiseen markkinahumuun ja katso video.

Suosittelemme