Irwinin Rentun Ruusu ja Maailma on kaunis, Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen, Kirkan Surun pyyhit silmistäni, Jari Sillanpään Kaduilla tuulee... Kassu Halosen hittilista on loputon. Joukosta löytyy miehen säveltämä Jari Sillanpään samanniminen albumi, joka on Suomen musiikkihistorian myydyin levy.
Yli 1 500 sävellyksen ja 70 kultalevyn mies pyörittää kesäisin taidetaloaan Oulujärven rannalla Manamansalossa. Musiikkia Halonen säveltää silloin kun siihen sopiva tilaisuus tulee.
– Kyllä se on niin, että musiikinteko painottuu enempi talviaikaan. Taidetalon pyörittäminen pienellä porukalla on niin aikaa vievää, että asiat pitää panna järjestykseen, Halonen sanoo.
Kun muusikko miettii, mikä on otollisin vuorokaudenaika tehdä musiikkia, hän tuumaa sen vaihtelevan.
– Se menee niin, että kun päässä soi riittävän hyvä kappale, niin se pitää kirjoittaa heti ylös. Paitsi yksi asia on ihan varma: yöllä en sävellä. Tykkään nukkumisesta liikaa.
– Mutta vaihtelevasti se menee. On niitä lauluja tehty paljon niinkin, että aamulla kahvikupin ääressä olen alkanut tehdä lauluja ja niitä on sitten kirjoitettu pitkin päivää. Vuorokauden ajalla ei sinänsä ole muuten minulle merkitystä: se tulee silloin kun se tulee. Silloin kun joku lähettää, minä yritän ottaa vastaan, Halonen muotoilee lukuisien hittiensä syntykaavaa.
Konstit ovat monet
Kassu Halonen kertoo suhtautuvansa pelonsekaisella tunteella siihen, että hänen pitäisi tehdä jotain pakon edessä. Niinpä hän ei suunnittele edes, että aamupalan jälkeen on ryhdyttävä tekemään musiikkia.
Yöllä en sävellä. Tykkään nukkumisesta liikaa.
Kassu Halonen
– Silloin kun se tilanne ei ole luonteva, niin ei siitä laulustakaan tule luontevaa. Onneksi niitä tilanteita on ollut vähän, että jotain pitäisi olla valmiina tietyssä ajassa. Olen saanut tehdä musiikkia vapaasti virtaamalla, ja silloin syntyy parasta jälkeä, Halonen selvittää.
Toisinaan säveltäjä on joutunut kurvaamaan tien sivuun kun hyvä kappale on tullut mieleen autonratissa. Näin kävi 90-luvun alussa Espanjassa.
– Mieleen tuli Enkelten yö -biisi ja ajoin tiensivuun. Kynää ja paperia ei ollut, joten kirjoitin nuotit auton pölyiseen takalasiin kun ei muutakaan muistiinpanovälinettä ollut. Konstit ovat monet. Kirka levytti sen ja siitä tulikin aika suosittu kappale, Halonen muistelee nauraen.