Kesämökin laiturilla paistaa aurinko. Ongen koho liplattelee laineilla ja häviää yhtä-äkkiä pinnan alle - nyt nappaa! Vedestä nousee koukussa räpiköivä kala ja mökkiläisen mieleen nousee: mahtaako kalakin tuntea kipua?
– Tähän kysymykseen ei ole aivan yksiselitteistä vastausta, mutta tutkimuksissa on saatu vahvoja viitteitä siitä, että kaloilla on kyky tuntea kipua. Kaloille on tehty eläinkokeita, joissa on huomattu, että niillä on aivoissaan reseptoreja, jotka reagoivat kipuärsykkeisiin samalla tavalla kuin linnut ja nisäkkäät, Eläinten hyvinvointikeskuksen erityisasiantuntija Tiina Kauppinen sanoo.
– Esimerkiksi taimenilla on tehty sellainen koe, jossa niiden huuliin ruiskutettiin etikkahappoa ja mehiläismyrkkyä ja niiden käytöstä verrattiin sellaisten taimenien käytökseen, joiden huuliin ei oltu ruiskutettu mitään. Kokeessa huomattiin, että aivan kuten ihmiset kipua kokiessaan haukkovat henkeään ja menettävät ruokahalunsa, myös happoruiskutuksen saaneet taimenet aukoivat kiduksiaan eli hengittivät kaksi kertaa verrokkiryhmää nopeammin ja myös menettivät ruokahalunsa.
Lisäksi kokeen taimenet yrittivät hangata suutaan akvaarion pohjaan. Kauppinen pitää taimenien käytöstä ilmeisinä merkkeinä kivusta. Kalojen kipua on tutkittu taimenien lisäksi myös esimerkiksi karpeilla ja turskilla, joille on tehty sähköiskukokeita.
– Kipureaktioita on löydetty myös lohikaloilta ja kultakaloilta, Kauppinen sanoo.
Näin kalastat kalan kivun huomioiden
Eläinten hyvinvointikeskus antaa selketä ohjeet, kuinka kalastaa niin, että kala kokisi mahdollisimman vähän kipua.
**1. Hio ongenkoukusta väkänen pois. **Väkänen on varmistamassa, että koukku varmasti tarttuu kalaan. Se kuitenkin takertuu kalan suuhun ja leukaperiin, jopa sisuskaluihin kiinni, ja repii kalaa kun sitä väsytetään ja nostetaan vedestä, ja kun koukkua irrotetaan.
2. Tainnuta kala heti nostettuasi se napakalla kertaiskulla. Kalaa ei saa jättää haukkomaan henkään eikä laittaa lasten iloksi ämpäriin uimaan. Ämpärissä kala todennäköisesti tukehtuu kuoliaaksi tuota pikaa.
3. Laske kalasta veret. Näin varmistat, että kala todella kuolee, eikä enää herää tainnoksista.