Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Suviseurat pakettiin ja varastoon – 30 rekkakuormaa ja 600 talkoolaista

Suviseurat Vaasassa ovat ohi, mutta seuraväen urakka ei likimainkaan. Tuhansia neliöitä muun muassa vaneria, kumimattoja ja telttoja kuljetetaan kolme päivää kestävässä rekkarallissa Tornion Liakkaan.

Trukilla nostetaan tavaraa rekasta.
Kuva: Paula Hiljanen / Yle
Paula Hiljanen,
Karoliina Marttala
Avaa Yle-sovelluksessa

Suviseurojen kalustoa kuten sahatavaraa, levynippuja ja keittiötarvikkeita saapui ensimmäisellä rekkalastilla Tornioon tiistaina. Tavarat varastoidaan Liakkaan, missä suviseurat järjestetään ensi kesänä. Kolmena päivänä rekkakuormia on tulossa noin 30.

Ensimmäinen tavararekka saapui Tornioon päivällä kello 11 maissa. Meri-Lapin rauhanyhdistyksistä purkutöissä on ollut paikan päällä Vaasassa 600 talkoolaista.

Rekka matkalla Tornion Liakkaan.
Kahdeksan tuntia matkasi täysperävaunurekka Vaasasta Tornion Liakaan. Lastina oli kenttäkeittiökampetta kesän 2016 seuroihin. Kuva: Maria Ruokojärvi / Yle

– Vaasasta on purettu muun muassa 14 000 neliöä katettua tilaa, 7 000 neliöä vaneria ja 1 600 neliöä kumimattoja, kerrotaan Tornion rauhanyhdistyksestä.

Alkuvalmistelut lähtevät perusteista

Paperilappu, jossa teksti "Kenttätmk., ravintola, pizza, lattialankut, aluslankut".
Kuva: Paula Hiljanen / Yle

Jotta Liakan pellot kestävät kymmenettuhannet suviseuravieraat, on alkuvalmisteluja jo tehty, kertoo suviseuratavaroita vastaanottanut Markku Hurtig.

– Pellot on salaojitettu ja käyttöön tulevilla alueilla on oltava kahden vuoden vanha nurmi, että se kantaisi huonoissa olosuhteissa. Myös varastopohja-alue on valmiina ja se toimii seurojen ajan ravintola- ja huoltoalueena.

Vanhoillislestadiolaisten suviseurat järjestettiin Vaasassa kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Kävijöitä seuroissa oli 80 000 ihmistä. Tornion Liakan kylässä seurat pidetään 1.-4.7.2016.

Suviseurojen järjestelyistä vastaavat Tornion ja Rovaniemen rauhanyhdistykset yhdessä Karungin, Kemin, Keminmaan, Rautiosaaren ja Tervolan rauhanyhdistysten kanssa. Tornion rauhanyhdistys on yksi maamme vanhimmista rauhanyhdistyksistä.

Suosittelemme sinulle