Kehäradan aukeaminen on vuosikymmenten suunnittelun ja pohdinnan tulos. Pääradan ja Martinlaakson radan yhdistämistä pidettiin pohtimisen arvoisena ideana jo ennen kuin Martinlaakson rata valmistui vuonna 1975.
– Sitä ei ole tuotu paljon esille, mutta minusta on tärkeää, että Kehärata yhdistää Vantaan. Tähän asti Tikkurila ja Martinlaakso ovat olleet erikseen, mutta nyt ne kehittyvät entistä enemmän kehäradan varteen yhdeksi kaupungiksi, kertoo Liikenneviraston ylijohtaja Kari Ruohonen.
Myös raideyhteyttä lentokentälle on haluttu kauan. Osa raidelinjauksista olisi ohittanut lentokentän, jotta tunneleiden louhinnalta vältyttäisiin, mutta se tuskin olisi ollut kokonaisuuden kannalta järkevää.
– Suomessa matkustajamäärät ovat niin pieniä ja lentokenttä niin lähellä keskustaa, että täällä kaupunkiliikenne ja lentokenttäyhteys pitää yhdistää. En usko, että tästä olisi muuten saatu kannattavaa, Ruohonen sanoo.
Kun seinät alkoivat kuplia
Ruohonen on ollut mukana Kehäradan suunnittelussa ja rakentamisessa 15 vuotta. Tiukin matkalle sattunut tilanne oli glykolin löytyminen maaperästä. Aluksi hajun perusteella luultiin, että jokin viemäriputki vuotaisi tunneliin. Tunnelin ojavesistä alkoi löytyä omituista punaista kasvustoa, ja työntekijät saivat ihottumaa. Louhintatyöt pantiin seisomaan.
Selvittelyssä kävi ilmi, että lentokoneiden jäähdytysnesteenä ammoin käytettyä glykolia oli vuotanut maahan ties kuinka kauan ja kuinka paljon. Tunneliin se synnytti myrkyllistä punaista mikrobikasvustoa, ja sen huomattiin syövyttävän betonia ja terästä.
– Se oli selkeä kriisipaikka. Kukaan ei oikeastaan tiennyt, mitä tehdään ja miten jatketaan, Ruohonen sanoo.
Ratkaisun keksimiseen meni vuosi ja uusien glykolirakentamisen elementtien tekemiseen ja asentamiseen puolitoista vuotta.
– Kun nyt katsoo alkuperäistä aikataulua ja sitä, että olemme myöhässä vain puoli vuotta, en voi mitään muuta kuin kunnioittaa projektihenkilöitä. Töitä on tehty tosi hienosti.
