Kun katsoo Porin tien varressa sijaitsevan Mouhijärven kumpuilevaa maisemaa ja kirkonkylän monimuotoista rakennuskantaa, ei heti tule ajatelleeksi, miten rankka historia tälläkin idyllillä on.
Kovia aikoja koettiin esimerkiksi 1600- ja 1700-luvun vaihteessa, kun ensin nälkäkatastrofi ja sitten suurvaltasota isonvihan ajan muodossa niittivät kansaa.
Yksi tuon ajan tarinoista on Mouhijärven kirkkoherran tyttären kohtalo sen ajan moraalikäsitysten kourissa. Hyvä paikka tuollaisten asioiden muisteluun on nykyisin rauhaa henkivä vanha hautausmaa.
1700-luvun alussa rauha oli kaukana. Suurvallat Ruotsi ja Venäjä taistelivat Pohjois-Euroopan herruudesta, ja nykyinen Suomi joutui Venäjän miehittämäksi.
– Kirkkoherra ja kappalainen lähtivät pakoon miehitystä. Lopulta he palasivat, mutta kappalaisen vaimo oli kuollut, kertoo Mouhijärvi-seuran puheenjohtaja Raimo Vasara.
Tuskin varsinainen rakkausavioliitto
Hengenmiehet sopivat, että kirkkoherran tytär naitetaan leskeksi jääneelle kappalaiselle. Kovana aikana merkitystä oli silläkin, että kirkkoherran kotoa siirtyi näin yksi suu muualle ruokailemaan.
Nuori rouva synnytti vuoden kuluttua lapsen, sitten toisen ja vielä kolmannenkin. Kummeina olivat pitäjän kaikki silmäätekevät.
Mutta sitten huhut lähtivät liikkeelle. Naapurit kuiskivat lopulta kappalaiselle itselleenkin, että tämä ei taidakaan olla lasten biologinen isä.
– Vanha kirkkoherra kuoli ja tilalle tuli uusi, Mickel Polviander. Vanha kappalainen ripittäytyi hänelle epäilyksistään viimeisen elinvuotensa aikana. Uusi kirkkoherra sitten käynnisti tutkinnan asiasta, Raimo Vasara selvittää.
Nopea ja jyrkkä alamäki
Onnellisuus ja onnettomuus ovat niin lähellä toisiaan, että toisesta voidaan mennä äkkiä toiseen.
Raimo Vasara
Rikostutkinnan tulos oli, että kaikilla kolmella lapsella oli muu isä kuin kappalainen, vielä eri mies jokaisella. Sen ajan lakien mukaan teosta seurasi kuolemanrangaistus. Se pantiin täytäntöön Mouhijärvellä mestaamalla.
Kirkkoherran syntinen tytär on mitä ilmeisimmin haudattu vanhan kirkkomaan alueelle, mutta ei kirkon alle, kuten arvostetuimmat kansalaiset, vaan jonnekin takanurkkaan.
Myös isäkandidaatteja tutkittiin. Ensimmäisen lapsen isä oli turkulaisen porvarin poika, joka kuitenkin katosi tutkinnan aikana. Toisen isä oli sotilas, ja jonnekin hävisi hänkin. Kolmannen isä saatiin kuulusteltavaksi, mutta tunnustusta ei herunut. Hänen viime vaiheistaan ei ole tietoa.
– Onnellisuus ja onnettomuus ovat niin lähellä toisiaan, että toisesta voidaan mennä äkkiä toiseen, pohtii Raimo Vasara tapauksen kerrottuaan.
Hautausmaa henki rauhaa, mutta...
Nyt Mouhijärven vanha hautausmaa on rauhan tyysija. Vanhasta kellotapulista on madallettu kesäkappeli, jossa on muutama kymmenen istumapaikkaa.
Hyvin hoidetussa kirkkotarhassa on kolme vanhaa hautakarmia eli pienehköä rakennusta, joista vanhempien lattian alle on aikanaan vainajat laskettu lepoon, samaan tapaan kuin niihin aikoihin kirkon lattian alle.
Myös eri-ikäiset hautakivet kuuluvat näkymään. Lähemmän historian karmeuksista muistuttaa vuoden 1918 sisällissodan muistomerkki. Se on pystytetty alun perin toisen maailmansodan aikaan, myöhempi historiantutkimus on tuonut merkkiin myös pitkän rivin tuolloin surmansa saaneiden nimiä.