Hyppää sisältöön

Nimeä paikat uudelleen runojen avulla – "Intiimi ja hieno kokemus"

Runojen törmäyttäminen - mitä se on? Törmäyttää voi kuka vaan, missä vaan ja milloin vaan. Vain runokirja tarvitaan.

Minna Joenniemi.
Kuva: Miia Roivainen / Yle
Miia Roivainen

Kävelemme kahden Kajaanin keskustassa, kunnes kulttuuritoimittaja, itseään taannoisen Runoraadion emoksikin kutsuva Minna Joenniemi pysähtyy ja pohtii ääneen.

– Tämä näyttäisi siltä, että se tarvitsee nimen.

Olemme törmäyttämässä runoja paikkoihin. Runon avulla voi nimetä minkä tahansa asian. Parkkiruudun, talon päädyn, puiston, tai vaikkapa kaivonkannen.

– Se joka porukasta ehtii, saa huutaa numeron. Runokirja avataan kyseiseltä sivulta, ja sitten ryhmän kanssa yhdessä mietitään, mikä paikan nimeksi tulee.

Nimen ei tarvitse olla ikuinen, eikä nimeämiseen muutenkaan liity sääntöjä.

– Yhdestä alikulkutunnelista tuli Alamaisten taidegalleria. Tämä on arjen tahallista nyrjäytystä.

Joenniemi on saapunut Helsingistä Kajaaniin, Runoviikolle tietenkin. Runoraatilainen vetää puolen päivän tienoilla Eino Leinon patsaalta lähtevän Tanssivan karhun kierroksen, jonne kuka tahansa voi tulla runoja törmäyttämään. Avajaispäivän oman kierroksen lisäksi kiireinen Joenniemi käy taidemuseolla törmäyttämässä runoja Reidar Särestöniemen maalauksiin.

Tavoitteena jättää aineeton jälki

Kyseessä oli portti, joka vei keskustassa sijaitsevan kerrostaloyhtiön sisäpihalle. Me pysähdyimme ja Joenniemi etsi kangaskassistaan yhden Tanssiva karhu -palkinnon ehdokkaista. Runokirjasta aukesi sattumalta sivu, jossa puhuttiin mustasta kissasta. Hetken pohdinnan jälkeen nainen kysyy.

– Voisiko se olla Ylösalaisinpuisto?

Minna Joenniemi.
Kuva: Miia Roivainen / Yle

Tämän vuoden Runoviikko ei ole Minna Joenniemelle ensimmäinen, ehkä ei viimeinenkään. Kainuun matkallaan Joenniemi käy myös kansanmusiikkijuhlilla, Sommelossa. Visiitin aikana jaetaan toki myös Ylen runopalkinto, mutta tarkoitus on myös jättää Kajaaniin jotain muutakin.

– Tänne jää aineeton jälki.

Törmäyttää voi kuka vaan, missä vaan ja milloin vaan. Harrastuksena se on oiva yksin, kaksin tai suuressa porukassa.

– Tein sitä ensimmäistä kertaa yksin. Se oli aika intiimi ja hieno kokemus. Annoin yhdelle kiertoliittymälle nimen. Nyt minulla on aina bussilla kulkiessani mielikuva, että tässä on se paikka, jonka olen nimennyt. Se on arjen ylistämistä, kun keksii omia salaisuuksia.

Runojen tarkasteluun törmäytyskierros, käyskentely tai haahuilu on mielenkiintoinen tapa, mutta hyötyy kuljeskelusta muutenkin.

– Muutamat kikatukset kaverin kanssa saattaa tulla – ja taianomaisia muistoja!

Hyötyliikunnasta puhumattakaan.

"Voi tulla runoähky"

Hetken aikaa sisäpihalle vievän portin nimi on Ylösalaisinpuisto. Joenniemen katsahtaessa sattumalta avaamaansa kirjan sivuun hän päättääkin muuttaa nimen.

– Mustan kissan portti. Tässä on tapahtunut jotain dramaattista.

Minna Joenniemi.
Kuva: Miia Roivainen / Yle

Minna Joenniemi toivoo, että suomalaisesta taiteesta, runoudesta nautittaisiin täysin rinnoin - meidän kaikkien toimesta.

– Kulttuuriin suhtaudutaan semmoisena eliitin projektina. Sanotaan, että minä en ymmärrä runoja, mutta sitten kuuntelenkin laululyriikoita, joita Suomessa on paljon. Meillä on paljon ihmisiä, jotka tulevat nauttineeksi ja harrastaneeksi kulttuuria. Nauttikaa nyt ihmeessä siitä, mitä iso määrä ihmisiä on tehnyt teidän eteenne.

Voiko Runoviikolle saapuneelle, myös runoista ennustavalle kulttuuritoimittajalle tulla runoähky?

– Huikea, mahdollisia mahtavuuksia on tämä kesä täynnä. Taidehiki pinnassa tässä aika ajoin mennään. Voi tulla runoähky, menee lukupää tukkoon. Muistan edellisen kerran ylisuorittaneeni, happi välissä on ihan terveellistä. Niin, ja paikallinen grilliburgeri.

Suosittelemme sinulle