Euroryhmän valtiovarainministerit ovat hylänneet Kreikan uuden, viime hetken lainapyynnön puhelinkokouksessaan tiistai-iltana. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi, että Kreikan ehdotusten hyväksymiseen ei ollut "minkäännäköisiä edellytyksiä".
– Mikään ei ole muuttunut, eli Kreikan toinen ohjelma päätyyy tänään ja todennäköisesti Kreikka ei tule maksamaan tässä kuussa erääntyvää 1,6 miljardin euron lainaa IMF:lle, Stubb sanoi Ylelle heti kokouksen jälkeen.
– Käytännössähän se tarkoittaa IMF:n kirjoilla maksukyvyttömyyttä, ja yksikään läntinen maa ei ole IMF:n 70-vuotisen historian aikana tähän tilanteeseen joutunut, hän jatkoi.
Ylen saamien tietojen mukaan lauantain päätöksen muuttamiselle ei ollut perusteita.
Kreikka pyysi viime hetkellä EU:lta lisää lainaa välttääkseen vararikon. Käytännössä Kreikka halusi kolmatta lainaohjelmaa. Kreikka pyytää lainaa Euroopan vakausmekanismista, jotta maa selviäisi erääntyvistä maksuistaan. Kreikka on pyytänyt velkojiaan pidentämään toista lainaohjelmaa, joka umpeutuu ensi yönä.
Stubbin mukaan euroryhmä pitää seuraavan puhelinkokouksen keskiviikkona.