Hyppää sisältöön

Kansanedustajan kikkailu kuohuttaa Ruotsissa – äitiyslomalla istuntokaudella, töissä istuntotauolla

Vasemmistopuolueen kansanedustaja tienaa kesätauon aikana 61 000 kruunua eli 6 500 euroa kuukaudessa. Linda Snecker aikoo jatkaa äitiyslomaansa heti uuden istuntokauden alkaessa.

Ruotsin vasemmistopuolueen kansanedustaja Linda Snecker. Kuva: Ruotsin parlamentti.

Kansanedustajan äitiyslomakikkailu on nostattanut myrskyn Ruotsissa. Vasemmistopuoluetta edustava Linda Snecker jäi keväällä äitiyslomalle edustajantyöstään, mutta keskeytti vapaansa ja palasi töihin heti, kun parlamentti jäi kesätauolle juhannuksena.

Ruotsin television SVT:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan Snecker aikoo jatkaa äitiyslomaansa taas syksyllä, kun uusi istuntokausi alkaa. Kikkailun ansiosta Snecker tienaa kesän aikana 61 000 kruunua eli 6 500 euroa kuukaudessa.

Tapaus on nostattanut tuohtumusta. Arvostelijoiden joukkoon on liittynyt muun muassa vasemmistopuolueen entinen puheenjohtaja Gudrun Schyman.

Vasemmistopuolueen nykyinen puheenjohtaja Jonas Sjöstedt on yrittänyt tyynnytellä myrskyä (siirryt toiseen palveluun) lupaamalla huolehtia siitä, että Snecker todella paiskii kesän ajan töitä vähintään 40 tuntia viikossa.

Vastaava kikkailu oli Ruotsin valtiopäivillä yleisempikin tapa noin vuosikymmen sitten. Tapa kuitenkin väheni sen jälkeen, kun valtiopäivien puhemies puuttui siihen.

Suosittelemme sinulle