Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Wimbledonista pudonnut "kauhukakara" joutui keskelle rasismikohua

Nick Kyrgios kehui naamaansa sutannutta fania ja sai arvostelijat tuohtumaan.

Nick Kyrgios
Nick Kyrgioksen on nähty usein heittelevän mailaansa hänen hermostuessaan kentällä. Kuva: EPA
Anna-Maija Naakka
Avaa Yle-sovelluksessa

Australian vasta 20-vuotias tennislupaus Nick Kyrgios tunnetaan värikkäistä lausunnoistaan ja raivokohtauksistaan kentällä, mutta nyt hänen faniensa tempaukset ovat saaneet hänet keskelle rasismikohua.

Kohu sai alkunsa, kun Kyrgioksen nuori fani lupasi Facebookissa sotkea naamansa australialaisella kansallisherkulla, vegemitella, mikäli Kyrgios vastaa hänen viestiinsä.

Kyrgios vastasi, ja fani lähetti itsestään kuvan naama sotkettuna. Kyrgios kiitti tuesta ja kehui fanin omaperäistä tempausta, ja pian muutkin alkoivat lähetellä kuvia itsestään naama ruskeana – maapähkinävoilla tai muulla ruskealla aineella sutattuna.

Monet kuitenkin pitävät ilmiötä typeränä ja rasistisena, koska heidän mukaansa naaman suttaus muistuttaa blackfacea eli maskia, jota käytettiin mustia ihmisiä esittävien näyttelijöiden kasvoilla 1900-luvulla.

Tennispelaaja Serena Williams pitää ilmiötä erittäin hämmentävänä.

– En oikein tiedä mitä ajatella, hän sanoi asiasta kysyttäessä.

– Täytyy varmaan kysyä faneilta, mitä he oikein miettivät tehdessään niin.

Kyrgioksen taival Wimbledonissa päättyi maanantaina ranskalaisen Richard Gasquetin voitettua hänet  lukemin 7-5, 6-1, 6-7 (7), 7-6 (6).

Suosittelemme