Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo, että Kreikkaa koskeva jatko riippuu pitkälti siitä, mitä maa illalla ehdottaa.
– Tilanne on vaikea. Jos kansanäänestyksen tulos tulkitaan vastustuksena edellisen ohjelman ehtoja ja ehdollisuutta kohtaan, niin lähtökohta on mahdollisen uuden ohjelman neuvotteluille todella hankala. Kreikka ja velkojat ovat kansanäänestyksen jälkeen entistäkin kauempana toisistaan, hän sanoi pitämässään infossa tiistaina.
Sipilän mukaan pallo on Kreikalla.
– Euromaiden päämieskokouksessa ei tulla tekemään päätöksiä Kreikalle myönnettävistä uusista lainaohjelmista tai muustakaan, vaan korkeintaan indikoidaan valmiutta neuvotella euroryhmän valmistelun ja EVM:n (Euroopan vakausmekanismin) sääntöjen mukaisesti.
Hän sanoo odottavansa mielenkiinnolla, mitä Kreikka esittää illalla. Mitään ennakkotietoja ei hänen mukaansa siitä toistaiseksi ole.
– Jatko riippuu paljolti siitä, mitä Kreikka illalla ehdottaa ja mihin se on valmiina sitoutumaan.
Sipilä toisti, että Suomi voi hyväksyä vain sellaiset toimet, jotka eivät lisää Suomen valtion kokonaisvastuita eurokriisin hoidossa ja että kaikkien toimien edellytyksenä on Kreikan uskottava sitoutuminen uudistuksien jatkamiseen.
Sipilä on ollut tiistaina eduskunnan suuren valiokunnan evästettävänä Kreikka-huippukokoukseen.