Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Runsaat sateet viljelijöiden harmina: peltoja ei voi kylvää ja viljasato kärsii

Kylvötyöt ovat venyneet heinäkuun puolelle poikkeuksellisten sademäärien vuoksi. Märkyys on aiheuttanut myös satovahinkoja, joiden vuoksi maaseutupalveluihin on tullut lukuisia yhteydenottoja.

Lähikuva pilaantuneesta oraasta vetisessä pellossa.
Kuva: Juha Kemppainen / Yle
Kaisu Jansson
Avaa Yle-sovelluksessa

Viljelijät tekevät kylvötöitä vielä heinäkuun puolella poikkeuksellisen märän kesän takia. Pohjois-Savossa jäi kylvämättä ajallaan arviolta noin kolmesataa hehtaaria peltoa.

Kylvämättä jääneet alueet ovat vain muutaman hehtaarin kokoisia yksittäisiä alueita.

Satoa tuottavat kasvit on kuitenkin pääasiassa päästy kylvämään maakunnassa jo kesäkuun puolella. Sydän-Savon maaseutupalveluiden maaseutujohtaja Juha Nykäsen mukaan noin puolet kylvämättä jääneistä pelloista jäävät kesannolle.

Heinäkuussa kylvetty vilja ei enää ehdi kypsyä syksyksi, vaan se kerätään vihantana esimerkiksi eläinten rehuksi.

Sateet tuhoavat ohrakasvustoja

Kylvöjen viivästymisen lisäksi alkukesän kostea sää on aiheuttanut päänvaivaa viljelijöille, sillä paikoittain jo kylvetyt ohrakasvustot ovat alkaneet tuhoutua liian veden takia.

– Tämä on ollut erittäin haasteellinen satokausi viljelijöille, kertoo Ylä-Savon maaseutupalvelujen maaseutuasiamies Heikki Hirvonen.

Suurimmat ongelmat ohrakasvustoissa keskittyvät Maaningalle, jossa satoi kesäkuun aikana reilut 120 millimetriä vettä. Maaseutupalveluihin onkin tullut lukuisia yhteydenottoja ohranviljelijöiltä, jotka ovat kyselleet satovahinkokorvauksien perään.

Vahinkojen laajuudeksi on jo tässä vaiheessa arvioitu jopa 60–80 prosenttia alueilla, joissa vettä on satanut eniten.

Ilmoituksia voi jättää vielä pari viikkoa

Ilmoituksen viivästyneistä kylvötöistä voi tehdä vielä 21. heinäkuuta mennessä maaseutupalveluihin, jonka jälkeen tarkat tiedot kesäkuussa kylvämättä jääneistä pinta-aloista ovat selvillä.

Mikäli ilmoitusta ei tehdä ajallaan, viljelemättömästä peltopinta-alasta ei makseta tukea.

MTK Pohjois-Savon jäsenillä oli viime vuoden lopussa peltoa viljelyssä yhteensä noin 124 000 hehtaaria.

Suosittelemme