Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Lopun ajan ennuste: "Merten vedenpaisumusta ei voi enää estää"

Ilmaston lämpeneminen nykyiseen lukemaan tai vain hieman enemmän on menneisyydessä nostanut merten pintoja ainakin kuusi metriä. Nykymaailmassa se tietäisi meriveden lainehtimista muun muassa Tokiossa, sanoo kansainvälinen tutkimus.

Ilmaston lämpenemisen myötä ikiroudan alueet ovat alkaneet sulaa.
Ilmaston lämpenemisen myötä Grönlannin ikiroudan alueet ovat alkaneet sulaa. Kuva: Nick Cobbing / EPA
Anniina Wallius
Avaa Yle-sovelluksessa

Vaikka hallitukset saisivat maapallon lämpenemistä hillitsevät tavoitteensa toteutettua, kamppailu merenpintojen huomattavaa nousua vastaan on hävitty, arvioi tuore tutkimus, joka perustuu muinaisten lämpötilanmuutosten vaikutuksiin.

YK:n tavoite on, että ilmaston lämpeneminen saataisiin rajoitettua kahteen asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan, jolloin ihmiskunta ei vielä syytänyt kasvihuonekaasuja ilmakehään. Jotkut niistä pysyvät siellä satojakin vuosia, joten niiden vaikutusta ei voi enää perua.  

Vastikään julkaistun tutkimuksen mukaan vain hieman korkeampi lämpötila on riittänyt sulattamaan osia Grönlannista ja Antarktiksesta useita kertoja kolmen miljoonan viime vuoden aikana. Meriin sellainen on tiennyt erittäin suuria määriä lisävettä.

Niinpä myös nykyinen ilmaston lämpenemiselle asetettu yläraja näyttää tarkoittavan ainakin kuuden metrin nousua merenpintoihin, tutkimuksessa ennustetaan. Niin suuri nousu ei hukuttaisi vain Tyynenmeren alavia saarivaltioita ja Floridaa, vaan alle jäisivät myös Tokio ja moni muu rannikkojen suurkaupunki.

YK:n ilmastopaneelin toissavuotinen arvio merenpintojen noususta oli huolestuttava, mutta silti paljon pienempi: enimmillään 82 senttiä tämän vuosisadan loppuun mennessä sen 19-senttisen nousun lisäksi, joka jo on tapahtunut vuoden 1900 jälkeen.

"Kun jääpeite sulaa, paluuta ei ole"

Tutkimusta johtanut Floridan yliopiston geokemisti Andrea Dutton sanoo, että kuuden metrin nousu vienee vuosisatoja, vaikka muinaisuudesta on näyttöä nopeistakin muutoksista.

– Meri ei paisu yhdessä yössä. Mutta vakavaksi vetää, kun tajuaa, miten herkkiä napa-alueiden jäät ovat lämpötiloille, joihin päädymme jo lähivuosikymmeninä. Kun ne jääpeitteet alkavat sulaa, siitä ei ole paluuta, Dutton sanoo Floridan yliopiston tiedotteessa.

Nousussa on kyse muustakin kuin vedenpinnasta, lisää tutkimukseen osallistunut Oregonin osavaltioyliopiston jäätikkögeologi Anders Carlson. Myös hyökyaaltojen, eroosion ja tulvien vaikutukset kasvavat, ja ne voivat olla valtavat, Carlson sanoo.

Korallien fossiilit kertovat muinaisista vedenpaisumuksista

Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen aineistona oli menneisyyden muutoksista kertovia aiempia tutkimuksia, joissa oli tarkasteltu muun muassa ikijään rakennetta ja fossiloituneita koralleja.

Tulokset kertoivat, että noin 125 000 vuotta sitten, jolloin lämpötilat ovat tämän päivän luokkaa, merenpinta nousi 6–9 metriä. 400 000 vuotta sitten, asteen verran nykyistä lämpimämmässä ilmastossa nousu oli 6–13 metriä. Myös kolmen miljoonan vuoden takaisella lämpimällä jaksolla meret olivat ainakin kuusi metriä nykyistä korkeammalla.

Muinaiset lämpötilan nousut johtuivat todennäköisesti siitä, että Maan kiertoradassa Auringon ympäri tapahtui muutoksia, tutkijat arvioivat.

Suosittelemme