Suuren valiokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.) arvostelee valtioneuvostoa siitä, ettei se ole esittänyt "riittävästi informaatiota" Kreikka-asiasta.
– En voi hallituksen kantaan ottaa suoranaisesti kantaa, mutta sen sanon, että nämä molemmat vaihtoehdot, mitkä nyt ovat julkisuuden mukaan pöydällä, eli se, että lähdetään neuvottelemaan kolmannesta Euroopan pysyvästä vakausmekanismista annettavasta apupaketista, tai sitten se, että Kreikka ajetaan joko väliaikaisesti tai pysyvästi euroalueen ulkopuolelle, näistä kummastakaan vaihtoehdosta ei valtioneuvosto edelleenkään ole pystynyt esittämään riittävästi informaatiota saati vaikuttavuusarviota, jotta pystyttäisiin kunnolliseen päätöksentekoon, Tuppurainen sanoo Ylelle.
Tuppurainen arvioi Ylelle myös pääministeri Juha Sipilän (kesk.) julkisuudessa esittämää kantaa siitä, ettei Kreikka ole esittänyt riittävästi toimenpiteitä neuvottelujen aloittamiseksi.
Tuppuraisen mielestä tämä on jyrkkä kanta. Hän toteaa, ettei pidä hyvänä sellaista asetelmaa, jossa Suomi ajettaisiin nurkkaan ja maa esittäisi yksin, ettei neuvotteluprosessia pitäisi aloittaa.
Tuppurainen luonnehtii suuressa valiokunnassa käytyä keskustelua erinomaisen asialliseksi ja erinomaisen vakavaksi.
– Kyllä tässä ollaan nyt perustavampien kysymysten äärellä.
– Tässä liikkuvat nyt koko meidän eurooppalaisen yhteistyömme mannerlaatat ja kysymyksessä on koko raha- ja talousliiton perusta. Suomen täytyy kaikissa tilanteissa olla rakentava kumppani ja jatkaa neuvotteluja, jos edellytyksiä neuvotteluille on.
Suuri valiokunta aloittaa päivän toisen kokouksensa kello 16.25. Pääministeri Sipilä on sinne yhteydessä puhelimitse.
Tuppuraisen mukaan suuri valiokunta muodosti aiemman kantansa äänestyksellä. Hän sanoo, että se, mitä kantoja hallitus ja oppositio esittivät, on tiukan vaitiolovelvollisuuden piirissä.
– Tämä vaitiolovelvollisuus on jossain määrin ikäväkin demokratian kannalta. Näistä asioista olisi tietysti hyvä kansalaistenkin kuullen keskustella, mutta perustuslaki velvoittaa pitämään nämä asiat salassa.
– Sinänsä me oppositiosta esitämme, että kun kyseessä on näin mittava asia, pääministeri tulisi ja antaisi ilmoituksen koko eduskunnalle, jotta koko eduskunta pääsisi tästä asiasta keskustelemaan, Tuppurainen kertoo.